12.3.2008 klo 15.40 olen kirjoittanut ensimmäisen blogipostaukseni.
Ja tänään, 8 vuotta myöhemmin tämä postaus tulee ulos samalla
kellonlyömällä :) 8 vuotta, se on muuten tosi pitkä aika!
En olisi ikinä arvannut, kuinka tärkeä osa elämää bloggaaminen
tulee olemaan ja kuinka paljon asioita se tuo mukanaan.
Uusia ihmisisä, uusia kokemuksia, ihan uusia taitoja.
Ilman blogia olisin tuskin kehittänyt esimerkiksi valokuvaustaitojani
tähän pisteeseen. Blogi alkoi nimellä Näperryksiä laidasta laitaan.
Blogi oli ensimmäiset reilu puoli vuotta vuodatuksen puolella,
sieltä se löytyy edelleen ( kamalaa katsottavaa :D) mutta jatkui
tavallaan samana blogina bloggerin puolella. Nimeä inhosin melkein
alusta asti ja muistaakseni n. parin vuoden jälkeen muutin
nimeksi Täyttä Elämää. Se onkin tuntunut hyvältä nimeltä tähän asti :)
Aloitin blogin koska halusin mukaan erilaisiin vaihtoihin, joita
siihen aikaan järjestettiin paljon. Ihan ensimmäiset kuvatkin
on otettu siskon kameralla, kun odottelin omaani postista.
Että aika tyhjästä on lähdetty! Alkuun, ja aika pitkäänkin
bloggasin tosi anonyymisti niin kuin siihen aikaan suuri osa.
En laittanut edes kotoa sisäkuvia, vaan enimmäkseen blogin
sisältö koostui leivonnaisista, korteista, erilaisista vaihdoista ym.
Pikkuhiljaa aihepiiri laajeni ja nykyään tätä kai voi sanoa lifestyle-blogiksi
Mihinkään muuhun kategoriaan blogiani on vähän vaikea laittaa.
Kiitos kun olette mukana, jatketaan nyt ainakin seuraavat 8 vuotta ;)
Ja koska on synttärit, täytyy sen kunniaksi tietysti laittaa pystyyn
arvonta.
Victoriina lahjoittaa palkinnoksi 50€ lahjakortin!
Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen
19.3. mennessä. Ja koska Victoriinan valikoimissa on niin
paljon ihania
astioita, haluaisin kuulla mikä niistä on sinun lempparisi?
Oma lempparini tällä hetkellä Greengaten kahvallinen
Oona-muki
Onnea arvontaan, ja kiitos teille vielä kerran ♥
~Hannele~