31.12.2020

Uuden vuoden toivotus ♥

 Näin uuden vuoden kolkuttaessa haluan jakaa tämän tuntemattoman
kirjoittajan runon ja sen myötä toivottaa aivan parasta vuotta 2021 ♥

Edessä on sata ovea, tuhat tietä.

Valitse sydämelläsi, punnitse tunteella,

käytä hiven järkeä.

Ovet on tehty avattaviksi, 

elämä elettäväksi.

Jos erehdyt - uskalla itkeä,

uskalla nauraa,

uskalla muuttaa suuntaa.

Ei mikään kasva ilman vettä,

ei ihminen kypsy kyynelittä.

Mutta silti odota parasta,

älä pelkää pahinta,

niin saat mitä ansaitset ♥





~Hannele~

30.12.2020

Vuosikooste 2020

Erikoinen vuosi 2020 alkaa olla takana ja on taas perinteisen vuosikoosteen aika. Vuosi alkoi raskaissa tunnelmissa, kun miehen isä menehtyi muutaman kuukauden sairastamisen jälkeen. Maaliskuussa korona laittoi koko maailman sekaisin, lapset siirtyivät etäkouluun, työpaikan ovet jouduttiin sulkemaan 2 kuukauden ajaksi ja itse olin lomautettuna. Tosin tein keikkatöitä jonkin verran muualle sinä aikana. Retkeilimme varsinkin kevään aikana paljon, kuten niin moni muukin. Ihmiset innostuivat kovasti retkeilemään kun kaikki muu toiminta oli tauolla, aika hienoa että luonto tarjoaa niin paljon mahdollisuuksia! Kesä saatiin koko Suomessa elää suhteellisen vapaasti ja se näkyi töissä pitkinä päivinä. Onneksi oli heinäkuussa 9 päivän lomapätkä ja silloin kävimme mm. Kolilla miehen kanssa ja nukuimme järven rannalla riippumatoissa. Syksyllä oli blogissa selvästi hiljaisempaa, mutta joka kuukausi oli kuitekin jotain elämää täälläkin. Kerättiin mustikoita, juhlittiin meidän perheen ensimmäisiä kihlajaisia ja nautittiin ruskasta. Veneretki ruskan värittämien puiden reunustamalla joella oli hieno kokemus! Siskojen ja tyttöjen kanssa tehtiin lokakuussa viikonloppureissu Tahkolle, ja pian alkoikin jo joulun odotus. Näin jälkikäteen ajateltuna vuosi on mennyt todella nopeasti ja yllättävänkin paljon hyvää löytyy menneestä, osin raskaasta vuodesta. Pienten asioiden merkitys korostui jälleen selvästi ♥


Tammikuu
























Kiitos tästä vuodesta jokaiselle siellä 

~Hannele~

28.12.2020

Joulun lahjaboksit lapsille

Lahjakori, lahjalaatikko, lahjaboksi, miksi näitä nyt parhaiten kutsuisi. Laitoin joulun alla siskolle postissa lahjalaatikon 50-vuotisylläriksi ja silloin lupasin näyttää joulun jälkeen, mitä laitoin lasten vastaaviin laatikoihin. Oli yllättävän vaikea löytää sopivia pahvilaatikoita, kiersin aika monta kauppaa tuloksetta ja lopulta löysin riittävän korkeat peltiset jouluaiheiset laatikot Kärkkäiseltä. Korkeutta oli oltava niin paljon, että mukit mahtuivat laatikkoon, Jokaisella oli laatikossa muki ja karkkia sekä lisukkeena kellä mitäkin, kosmetiikkaa, sukkia, tossuja. Nuorimmaisella tonttulakki ja joulusukat ja hoksasin aattoiltana että siinähän onkin varusteet joulupukin tuuraajalle. Hän avasi oman pakettinsa ensin ja jakoi sitten lahjat kaikille :D Pehmusteina paketeissa käytin mm. silkkipaperia ja pumpulia. Esikoiselle ja tyttöystävälleen tein yhteisen paketin kun sopivat niin yhteen nuo Muurlan emalimukit. Heille oli lisäksi retkeilyaterimet ja teemaan sopivasti käytin pehmusteena savustuspurua! Yhden tytön paketin prinsessateema liittyy inside-vitsiin. Oli niin täydellinen! Vaikka välillä tuntui mielikuvitus loppuvan, sain kuitenkin lopulta kaikille sopivan näköisen paketin. Luulen että tällaisia lahjapaketteja tulee tehtyä jatkossakin, näihin kun voi laittaa ihan mitä vain :)









~Hannele~

Kuvia joululta

Joulunpyhät on otettu aika rennosti ja huomasin että en ole kameralla ottanut juurikaan kuvia. Suurin osa onkin sitten puhelimella napattuja mutta jaan kuitenkin joulun tunnelmia. Aattoaamu alkoi perinteisesti joulupuuron keittämisellä Manteleita joulupuuroon-ohjelmaa kuunnellen. Yön yli paistettua kinkkua maisteltiin, joulusaunassa käytiin ja jouluateria katettiin. Sen jälkeen avattiin jo perinteeksi muodostuva herkkukaappi ja nuorimmainen tuurasi joulupukkia. Joulupäivän iltana lähdettiin miehen kanssa ex tempore mehtämökille saunomaan ja yöksi. Oli ihan erityinen tunnelma herätä makuupussista, keittää kahvit kamiinalla ja avata ovi lumiseen metsään. Kun lapset alkaa olla niin isoja, niin ehkäpä tästäkin voisi tulla jouluperinne? Ajeltiin puolen päivän jälkeen kotiin herättelemään loputkin unikeot :) Joulun päivien outfit oli joululeggarit ja flanellipaita, joka oikeasti on yöpaita mutta ihan täydellinen jouluiseksi oloasuksi! Juustolautasen kokosin eilen kun saatiin veljen perhe iltakahville. Kaikki mahdollinen samalle lautaselle, niin löytyi syötävää kaiken ikäisille :)











Meillä saa joulutunnelma jatkua loppiaiseen, kuten joka vuosi. Nyt ehtii kunnolla nauttia kaikesta ♥

~Hannele~


24.12.2020

Luukku 24, jouluaatto

 Minun jouluni silloin on parhain,

kun on aatto ja aamuinen varhain

ja paljaana vihreä puu,

lapa uunissa, nurkassa pussi

ja pussissa puputijussi

ja hauvalle lihainen luu.


Minun jouluni silloin on parhain,

kunhan leipää ja lämmintä on vain

ja sovussa sydän ja suu,

kun on nälkää ja kylliksi unta,

pihamaallani valkoista lunta

ja lumessa laulujen puu.


Minun jouluni silloin on parhain,

kun on aatto ja aamuinen varhain

ja verkalleen valmistuu

juhla, laulu ja lapsonen nukkuu,

muistonkäki vain pirtissä kukkuu,

parhain jouluni uneksuu.

– Toivo Hyyryläinen –


Kuusi on kannettu sisään odottamaan että aamulla se koristellaan, oksien alle alkoi kerääntyä paketteja illan mittaan. Luntakin saatiin paksu kerros eilisen aikana, kuin joululahjaksi valkea joulu! Toivotan kaikille ihanaa ja rentouttavaa joulun aikaa ♥




~Hannele~


23.12.2020

Luukku 23, jouluherkkuja

Aatonaatto ja aika tehdä viimeiset jouluvalmistelut. Tytöt saavat tehdä tänään joulumakeisia ja sen vuoksi kokosinkin postaukseen joitakin herkkuja vuosien varrella. En ohjeita laita suoraan tähän mutta lisään kuvan yläpuolelle aina linkin alkuperäiseen postaukseen josta ne on sitten helppo käydä katsomassa. Herkullisia jouluhetkiä!

Toffee




Suklaalusikat



Pähkinäfudge ja suklaafudge





Suklaasydämet



~Hannele~

22.12.2020

Luukku 22, lisää joulutunnelmaa

Vuoden pimein päivä ja tietysti töissä sillä lyhyellä valoisalla hetkellä. Ei siis varsinaisesti paras hetki kuvata yhtään mitään mutta uudet jouluiset petivaatteet innostivat kuitenkin ottamaan illalla jokusen kuvan tämän päivän luukkuun. Meillä ei ole koskaan aiemmin ollut mitään jouluisia lakanoita. Usein olen suunnitellut ostavani mutta aina on joulun aika hurahtanut ohi ilman että olen muistanut lopulta koko asiaa. Nyt ostin Jyskin alennusmyynnistä Tiril-pussilakanasetit, jotka nekään eivät varsinaiset joululakanat ole, mutta väritykseltään hyvin jouluiset kuitenkin. Olipa mukava pedata uudet lakanat joulusiivottuun huoneeseen, tuli niin kiva fiilis ♥ Pieni piparkakkutalo syntyi muuten kaupan keksihyllystä löytyneistä piparkakkutalon osista, se meni tänään joulukylään :)






Tänään keskimmäinen meidän lapsista saavuttaa täysi-ikäisyyden.
18 vuotta sitten oltiin pienen tonttutytön kanssa joulu sairaalassa ♥

~Hannele~

21.12.2020

Luukku 21, neljännen adventin kattaus ja ohjeet joululaatikoihin

Eilistä puuropöytää en ollut ehtinyt miettiä etukäteen yhtään. Puuron hautuessa katoin pöytään jouluiset puurokupit, viime viikkoisia servettejä oli vielä jäljellä ja servettien inspiroimana laitoin piparit ja minikarkkikepit koristeeksi. Ja keskellä pöytää paloivat kaikki neljä kynttilää ♥

Laitan tähän samaan postaukseen ohjeet joululaatikoihin, kun nekin valmistuivat viikonlopun aikana. Monena jouluna olen ohjeet aikonut lisätä mutta aina on jäänyt. Tein laatikoita itselle ja muutamaan muuhunkin joulupöytään, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa ja aura-punajuurilaatikkoa. Muita laatikoita ei meidän joulupöydässä olekaan. Viime vuonna ostin omille laatikoille n. litran vetoiset lasiset rasiat. Ne on käteviä kun kestävät uunin ja pakastimenkin ja saa kannen näppärästi päälle. Ja näyttävätkin aivan kivalta joulupöydässä. Ohjeet löytyvät alempaa kattauskuvien jälkeen.





Lanttulaatikon ja porkkanalaatikon ohjeet ovat Valion sivuilta, aura-punajuurilaatikko Ruokasurffausta-blogista, (alunperin näköjään Energiaa kokkaamalla-blogista) Näillä ohjeilla olen nyt tehnyt laatikot monen vuoden ajan. Lanttulaatikkokin on muuten gluteeniton. Itse tosin laitan laatikoiden pintaan korppujauhoja ja voinokareita kun lämmitän ne jouluaterialle. Ohjeet on kilolle mutta on helppo suurentaa tarpeen mukaan.

Lanttulaatikko

1 kg lanttua
2 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
1 tl suolaa
1 tl inkivääriä
¼ tl maustepippuria
¼ tl muskottipähkinää (ei pakollinen)
¾ dl siirappia

Kuori ja pilko lantut. Itse pilkon niitä jo ennen kuorimista vähän pienemmiksi, jonka jälkeen ne on
helpompi kuoria. (Paras veitsi tähän on omasta mielestäni Fiskarsin kaarevateräinen kuorimaveitsi
Keitä lantut kypsäksi, soseuta ja lisää muut aineet. Itse annan soseen yleensä vähän jäähtyä ensin.
Alkuperäisessä ohjeessa käsketään ottaa keitinvettä talteen mutta itse en ole kyllä koskaan tainnut sitä 
lisätä massaan. Suolaa kyllä lisään yleensä aina. Maistelemalla löytyy itselle sopiva suolaisuus.
Kaada massa vuokiin ja paista 175 asteessa 1½-2h uunista riippuen.


Porkkanalaatikko

1 kg porkkanoita
5 dl vettä
1 tl suolaa
1 ½ dl puuroriisiä
2 dl  kuohukermaa
1 dl  täysmaitoa
1 kananmuna
½ tl suolaa
½ dl siirappia
¼ tl muskottipähkinää (ei pakollinen)
¼ tl jauhettua valkopippuria

Kuori porkkanat ja paloittele ainakin isoimmat pienemmiksi ja keitä kypsäksi suolalla maustetussa
 vedessä. Alkuperäisessä ohjeessa riisit keitetään porkkanoiden keitinvedessä, mutta itse olen keittänyt 
ne ihan vaan vedessä niin saa samaan aikaan keitettyä molemmat. Soseuta kypsät porkkanat ja lisää 
joukkoon muut ainekset sekä keitetty riisi. Tarkista maku, tähänkin lisään itse yleensä suolaa.
Kaada vuokiin ja paista 200 asteessa n. 45 minuuttia.

Aura-punajuurilaatikko

1 kg punajuura
150g creme fraichea
150g Aura-juustoa
1 dl kermaa
mustapippuria
Itse teen niin, että keitän punajuuret ensin ja vasta sitten otan kannan pois ja kuorin. Tällöin kuori lähtee
aika helposti irti. Punajuuret kypsyvät aika hitaasti. Kaada keitinvesi pois ja anna vähän jäähtyä. Kuori 
punajuuret ja raasta karkealla terällä. Kannattaa varustautua kertakäyttöhanskoilla! Raasta/murustele 
myös aurajuusto ellet käytä valmista murua. Lisää creme fraiche, kerma ja mustapippuria maun 
mukaan, ehkä 1/4-1/2 tl kilolle. Sekoita tasaiseksi, laita vuokiin ja paista 175 asteessa n. 1 tunti.


Kuvassa laatikot ennen paistamista :)


~Hannele~

20.12.2020

Luukku 20, neljäs adventti, neljä yötä jouluun

Tänään sytytetään kaikki neljä kynttilää. Neljäs adventti, neljä yötä jouluaattoon. Joulusiivoukset on aloitettu, olohuone ja makuuhuone ovat jo valmiina jouluun ja ehkä ne muutkin ehditään? Kuusi toki vielä puuttuu olohuoneesta ja joulukimppu pöydältä. Mutta sohvavanhus sai puhtaat päälliset ja jouluiset tyynyt. Alimmaisen kuvan tyyny löytyi eilen viidellä eurolla Jyskin alesta, muut on aiemmilta vuosilta. Nisset istuskelevat sulassa sovussa korituolissa. Mukavan jouluinen tunnelma ♥







~Hannele~