28.12.2020

Joulun lahjaboksit lapsille

Lahjakori, lahjalaatikko, lahjaboksi, miksi näitä nyt parhaiten kutsuisi. Laitoin joulun alla siskolle postissa lahjalaatikon 50-vuotisylläriksi ja silloin lupasin näyttää joulun jälkeen, mitä laitoin lasten vastaaviin laatikoihin. Oli yllättävän vaikea löytää sopivia pahvilaatikoita, kiersin aika monta kauppaa tuloksetta ja lopulta löysin riittävän korkeat peltiset jouluaiheiset laatikot Kärkkäiseltä. Korkeutta oli oltava niin paljon, että mukit mahtuivat laatikkoon, Jokaisella oli laatikossa muki ja karkkia sekä lisukkeena kellä mitäkin, kosmetiikkaa, sukkia, tossuja. Nuorimmaisella tonttulakki ja joulusukat ja hoksasin aattoiltana että siinähän onkin varusteet joulupukin tuuraajalle. Hän avasi oman pakettinsa ensin ja jakoi sitten lahjat kaikille :D Pehmusteina paketeissa käytin mm. silkkipaperia ja pumpulia. Esikoiselle ja tyttöystävälleen tein yhteisen paketin kun sopivat niin yhteen nuo Muurlan emalimukit. Heille oli lisäksi retkeilyaterimet ja teemaan sopivasti käytin pehmusteena savustuspurua! Yhden tytön paketin prinsessateema liittyy inside-vitsiin. Oli niin täydellinen! Vaikka välillä tuntui mielikuvitus loppuvan, sain kuitenkin lopulta kaikille sopivan näköisen paketin. Luulen että tällaisia lahjapaketteja tulee tehtyä jatkossakin, näihin kun voi laittaa ihan mitä vain :)









~Hannele~

8 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat lahjat, kiva idea tää lahjaboksi.

    Kokeilin myös vastaavaa vinkistäsi ja sain vihdoin käyttöä vuosia säilyttämääni pahvilaatikkoon, joka oli sopivan kokoinen ja tukevaa pahvia. Laatikon sisällön keksiminen ja etsiminen oli kivaa puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että idea pääsi heti käyttöön sielläkin 👍😊

      Poista
  2. Olipa kivat boksit! Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Tää on niin kiva idea, että voisin ensi jouluksi tehdä omilleni. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä! Aion tänä vuonna käyttää myös synttärilahjoissa tätä ideaa, ilman mukeja ehkä kuitenkin 😄

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥