7.4.2013

Kahvittelua


Tänään kahviteltiin eskarilaisen kummien kanssa.
Synttärit juhlitaan meillä useinkin näin
pikkuhiljaa kummit kerrallaan, kun ei saa
aina aikaiseksi  järkätä isommat juhlat kerralla.

Pöydässä oli tietysti kakkua ja sen tekemisessä
oli mulla lähinnä ohjaajan rooli, lapsia oli vuorotellen pääosassa ;)

Kahden suklaan kakku

Pohja:
200g Digestive-keksejä
n.50g sulatettua voita

2 prk Flora vispiä 
1 prk Flora vanillaa 
200g tuorejuustoa
(sokeria, vaniljasokeria)
100g valkosuklaata
100g maitosuklaata
6 liivatetta
tilkka vettä


Murskaa tai jauha keksit, sekoita joukkoon
sulatettu voi. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle

Vatkaa vispi ja vanilla vaahdoksi, sekoita
joukkoon tuorejuusto. Ota puolet seoksesta toiseen
kulhoon ja laita jääkaappiin. Lisää loppuun seokseen 
sulatettu valkosuklaa ja tarvittaessa sokeria.
Kuumenna tilkka vettä ja sulata siihen 3 kpl
kylmässä vedessä liotettuja liivatteita.
Kaada seos pohjan päälle ja anna hyytyä  muutama tunti.
Ota toinen seos sieltä jääkaapista ja lisää siihen
sulatettu maitosuklaa ja samalla tavalla 3 liivatetta.
Kaada seos hyytyneen kakun päälle ja
laita taas hyytymään. Koristele esim
daimrakeilla ja valkosuklaan paloilla.


Suolainen piirakka on tehty valmiista pakastetaikinasta
suurinpiirtein sillä paketin ohjeella :)




Sehän oli oikeinki kiva päivä :)
~Hannele~

24 kommenttia:

  1. Voisinpa nyt istahtaa tuohon pöytään nautiskelemaan :) Tulee kyllä niin vesi kielelle.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä moonaisen kanssa! siitä on tosi kauan kun ollaan kahviteltua ja juteltu kahden!

    VastaaPoista
  3. Onpa herkullisen näköinen kakku! Mä niiin rakastan digestivepohjaan tehtyjä leivonnaisia! Nappaan ohjeen talteen, vaikka dieetillä olenkin :)

    VastaaPoista
  4. Mikä herkkukakku!! Ja ihanat kattaukset! :)

    VastaaPoista
  5. Sinulla riittää näitä herkkuja:-). Pitääkin juhlia ennen tulla täältä etsimään vinkkejä:-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko sit yrittää käydä lenkillä vastapainoksi, edes joskus ;D

      Poista
  6. Niin kaunis kattaus ja herkullisen kuuloinen kakku :)

    VastaaPoista
  7. Mahtavannäköinen herkkupöytä teillä! Sä olet kyllä varsinainen leipuri!

    VastaaPoista
  8. Voi nami nami, aina tulee nälkä kun noita sun ihania luomuksia katselee ja todella kaunis kattaus! Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Oi, onpa herkullisen näköinen kakku ja kattaus! Nälkä tässä tulee kuvia kattellessa... :)

    Suosittelen lämpimästi myös red velvet -kakkua, jonka resepti löytyy blogistani www.sannikansanat.blogspot.com Kannattaa kokeilla, jams! Kivaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  10. Hihii, sehän on aina parempi, mitä useammassa osassa saa vieraita juhliinsa - saa sitten itsekin hyvällä omallatunnolla herkutella useammin. ;)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥