22.2.2012

Klassikkoleivonnainen: Mokkapalat!

 Huomasin yhden olennaisen leivonnaisohjeen
puuttuvan täältä kokonaan. Meidän perheessä
eniten leivottu ja viime vuonna suomen googlatuin
 resepti, nimittäin mokkapalat!


Pohjan ohje on ikivanha, muistaakseni lapsuudenkodista
mukaan otettu. Samalla ohjeella teen pohjan melkein
kaikkiin peruspiirakoihin.

 Pohja:
3 kananmunaa
3 kahvikuppia sokeria
4,5 kkp vehnäjauhoja
(3-4 rkl kaakaojauhetta)
3 tl vanilliinisokeria
3 tl leivinjauhetta
1,5 kkp maitoa/vettä
200g sulatettua voita/margariinia

Vaahdota kananmunat ja sokeri kevyesti.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää
vaahtoon vuorotellen nesteen kanssa.
Lisää viimeisenä sulatettu voi.
Kaada taikina pellille ja
paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.

 Itse teen mokkapalojen pohjan yleensä vaaleana.



Päälle:
50g sulatettua voita
reilu rkl kaakaojauhetta
½ pkt tomusokeria
kuumaa kahvia

Sekoita sulatettuun voihin kaakao, lisää
sitten kaikki tomusokerit ja kuumaa kahvia 
pieniä määriä kerrallaan kunnes seos on sopivan notkeaa.
Levitä kuorrute pohjan päälle ja ripottele halutessasi
 pinnalle nomparellia tms.
Kuorrute jähmettyy tosi nopeasti pinnasta joten 
nomparellit kannattaa ottaa viereen valmiiksi
ja ripotella heti :)


Ja sitten vain herkutellaan ja pakastetaan
jos jotain jää ;)
~Hannele~

16 kommenttia:

  1. hmm.. taisit juuri ratkaista minun leivonta ongelman :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä :D
      Tää on niin perusohje mutta ei tähän näköjään kyllästy!

      Poista
  2. Mää saan aina näitä sun mokkapaloja tuliaisina ku äiti on käyny sulla ostoksilla, ja jo vain, ON NE HYVIÄ!! :))

    VastaaPoista
  3. Minä teen mokkapalat (tai suklaapiirakan niinku meillä päin sanotaan) tuolla samalla ohjeella. Tulee kuohkeaa ja hyvää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaapiirakaksi meilläkin taidetaan tätä sanoa kohta useammin kuin mokkapaloiksi :)

      Poista
  4. Paljonko tuo kahvikupillinen olisi desilitroina? Itseltä kun ei ei löydy kuin mukeja ja niistä ei varmaanka ole kyse :)

    Satu

    VastaaPoista
  5. Lurps lurps :).
    Voi ku näitä herkkuja ei voi oikein syödä, vaikka kuinka mieli tekisi. Iskee hirviä väsymys mulla noista. Ei nyt ehkä yhdestä, mutta kun syön enemmän. Ja minulla käy sitten niin, jos yhden syön, että ei se nyt paljon jos toisenkin otan...
    Ei passaa katsella herkkujas ;). Äkkiä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Illalla tehtiin snickerspiirakkaa ja arvaapa tarvitaanko siinä itsekuria ettei kovin montaa palaa kerralla syö! Onneksi meillä on monta jakajaa :D

      Poista
  6. Mokkapalat ovat ihania. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos hyvästä ohjeesta. Tuli tänään testattua, ja jopa minä(!) onnistuin - kaikki tykkäsivät. Huomiset vieraat saa maistella myös, ja teinpä samalla toisenkin pellillisen, jonka pakastan ja tarjotaan viikon päästä synttäreillä. Tätä ohjetta tulee varmasti käytettyä tulevaisuudessakin, on niin helppo ja takuuvarma! =D

    VastaaPoista
  8. Minulla on juuri sama ohje, lapsuudenkodista peritty :) Meillä ei koskaan puhuttu mokkapaloista, vaan herkusta käytettiin nimitystä suklaahyvä :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥