12.6.2011

Raparperi-louhisaarijuomaa

Uusimmasta kotivinkistä bongasin
raparperi-louhisaarijuoman ohjeen.
Piti vaan naapurista käydä hakemassa mustaherukan
lehtiä kun just pantiin omat pensaat matalaksi että saavat uudistua.

Raparperi-louhisaarijuoma
2½ dl mustaherukan tuoreita lehtiä
2½ dl raparperipaloja
2 l vettä
2 dl sokeria
pieni nokare tuorehiivaa
lisäksi:
1 sitruunan mehu
(laitoin vaan ½ kun ei olla
kovin sitruunan ystäviä)

1. Huuhdo herukankehdet ja raparperinvarret.
Kuori ja paloittele raparperi n. 3 cm paloiksi.
2. Pane huuhdotut mustaherukanlehdet isoon,
n. 5 l kulhoon.
3. Keitä kattilassa raparperipaloja ja vettä
parin minuutin ajan.
4. Kaada vesi raparpereineen kiehuvana
lehtien päälle.
5. Anna jäähtyä hieman. Lisää kulhoon sokeri.
Sekoita, kunnes sokeri on liuennut nesteeseen.
6. Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi.
Lisää sekaan hiiva.
Peitä juoma kannella ja anna sen
tekeytyä viileässä seuraavaan päivään.
7.Siivilöi juomasta pois lehdet ja raparperipalat.
Lisää siivilöity sitruunamehu. Pullota juoma puhtaisiin
pulloihin ja säilytä viileässä.
8. Juoma on parhaimmillaan parin päivän kuluttua valmistamisesta.

Ostin pari litran vetoista pulloa niin ei tarvi erikseen
kannuun laittaa vaan voi suoraan kaataa pullosta
lasiin. Viisaammat vois kertoa voiko herukan lehtiä pakastaa
ja tehä talvella louhisaarenjuomaa?

Aurinkoista helluntaita!
~Hannele~

6 kommenttia:

  1. Pojan häissä viime kesänä oli louhisaarenjuomaa pelkistä viininmarjanlehdistä ja se oli hyvää ja raikasta. Täytyypä kokeilla joskus laittaa sekaan myös raparperia, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  2. Tää on varmaan hyvää, kiitos ohjeesta, voisin kokeilla, mustaherkukan lehdet antaa mukavan maun :P

    VastaaPoista
  3. Pitäiski kokeilla... meillä ku raparperit rehottaa ja en oikeen tiiä mitä niistä tekis.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen ohje. Mua jäi mietityttämään, että miten mittasit 2,5 dl mustaherukan lehtiä. Eli montakohan lehteä suurinpiirtein on 2,5 dl?

    Pitäisköhän tätä kokeilla itsekin :)

    VastaaPoista
  5. En minä tarkasti mitannu, kunhan sinne päin laitoin :) Ei varmaankaan oo kovin tarkkaa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥