25.1.2015

Sunnuntai

Ja aamupalalla vaihteeksi amerikkalaisia pannukakkuja.
Kokeilin entisen ohjeen sijaan tällä kertaa Myllyn Paras-
sivustolta löytämääni ohjetta. Lisukkeena pöydässä oli
niin hilloa, pähkinäsuklaalevitettä kuin siirappejakin.
Meidän aikuisten mielestä paras yhdistelmä oli
kuusenkerkkäsiirappi ja mustikat. Tuota
kusenkerkkäsiirapin tekoa täytyy kyllä ensi
 kesänä kokeilla itsekin :)

Amerikkalaiset pannukakut

3 kananmunaa
2-3 rkl fariinisokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
2-3 dl maitoa
2 dl kermaviiliä tai piimää
½ dl voisulaa tai ruokaöljyä

Kananmunat ja fariinisokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi.
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään vaahtoon
vuorotellen nesteiden ja rasvan kanssa. 
Kuumenna pannu ensin kuumaksi ja pienennä sitten asentoon
1-3. Paista taikinasta paksuja pannukakkuja.
Minulla oli käytössä tavallinen lettupannu joten kovin paksuja
en itse saa. Täytyis hankkia blinipannu näitä varten :)








Suloista sunnuntaita :)
~Hannele~

16 kommenttia:

  1. Voiko sunnuntaiaamu ihanammin enää alkaa! <3

    VastaaPoista
  2. Komppaan Kaisaa, mahtava sunnuntaiaamu :)

    VastaaPoista
  3. Miten herkulliselta pannukakut näyttääkin. Tällaisia sunnuntai-aamujen pitääkin olla. :)

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä hyviltä ja varmasti sitä olivatkin! <3

    VastaaPoista
  5. Samoin sinulle hyvää sunnuntaita! Niin herkullisia pannukakkulettusia, että pitää kyllä tehdä itsekin näitä illalla :)

    VastaaPoista
  6. Oi nam. Ei voisi päivä enää paljon paremmin alkaa.

    VastaaPoista
  7. Mä en oo ikinä syönyt kuin tavis pannukakkua...Pitäispä koettaa itsekin kokeilla. Näyttävät kyllä niin hyviltä...Mistä löydät kaikki siirapit sunmuut lisukkeet niihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kannattaa kyllä kokeilla! :) Vaahterasiirappia löytyy ihan perus ruokakaupoista, vaniljasiirappi on Oulusta Lifestyle Nordicista ja kuusenkerkkäsiirappi paikalliselta yrittäjältä :)

      Poista
  8. Ihanat pannarit ja hyvät lisäkkeet :) On teillä ollut herkullinen su-aamu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tuo pähkinäsuklaalevite oli eka kertaa testissä pannarin kanssa ja hyvin maistui kun purkki tyhjeni vauhdilla :D

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥