23.5.2010

Helluntain tunnelmia...

Rakastan tuomen tuoksua ja oon onnellinen
ettei meillä kukaan ole sille allerginen :)
Meidän pihalla kasvaa yksi tuomi mutta se
jää aika piiloon pihan perälle. Onneksi
oksia voi hakea sisälle maljakkoon ja
ihastella kauniita kukkia ja tuoksua siinä!
Esikoisemme täytti eilen 12 vuotta ja tänään
kahviteltiin kummien kanssa. Tarjolla oli
mm. tällainen pikakakku. Laitoin yhden
tumman kääretorttupohjan puoleksi, kostutin
vaniljamaidolla, väliin kermavaahtoa johon sulatin puoli
levyä maitosuklaata. Päälle kermavaahtoa ja
suklaassa dipattuja valkoisia vaahtokarkkeja,
Oli myös lasten mieleen!
Joskus täytyy mennä tällaisella helpolla kaavalla :)

Vieraiden lähdettyä kävin lenkillä, nuorimmainen
mukana vaunuissa ja tokaluokkalainen
pyöräillen. Otin kameran mukaan kun yhtenä aamuna
ihastelin tätä kohtaa missä tuomi kasvaa vanhan aitan ja
tien välissä! Tuoksu tuntuu mukavasti kun kävelee
ihan tuomen alta!





Vakiolenkin varrella on myös lampi joka
taas on kaunis ja uintikelpoinen muutaman
vuoden takaisen puhdistamisen jäljiltä.
Viime viikolla lapset jo kävivät kuopusta
lukuunottamatta heittämässä sinne
talviturkkinsa. Kesällä siellä käydään
tuon tuosta pulahtamassa :)




Reitin varrelta lähtee myös tie jota en oo vielä
koskaan kävellyt. Pitää joku päivä käydä katsomassa
mitä tien päästä löytyy :)
Ihanan näköinen pieni tie!


Mukavaa helluntain iltaa toivottelee
~Hannele~





17 kommenttia:

  1. onpas kauniita maisemakuvia :) Iteki tykkään poiketa joskus pikkuteille. Tutut maisemat näyttäytyy silloin kummasti uudessa valossa!

    VastaaPoista
  2. Onpa tosi kiva tuo kakku ja varmasti hyvää oli! Kauniita kuvia, niin kesäinen tunnelma!

    VastaaPoista
  3. Ihania maisemia. :)
    Näyttääpäs hyvälle tuo kakku - pitääkin joskus kokeilla noita vaahtokarkkeja. ;D <3

    VastaaPoista
  4. Tuomi tuoksuu kyllä hyvälle. Meiltä sitä ei löydy, mutta mun lenkkireitin varrella tien vieressä kohta kukkii. Sitten saan oksan tai pari maljakkoon.

    VastaaPoista
  5. Tuo tie on kyllä erittäin kutsuvan näköinen! :)

    VastaaPoista
  6. Tuomi on tosi kaunis kukkiessaan,huumaavan tuoksun tuo tullessaan!
    Kaunis,niin salaperäinen on pieni kylätie,
    minne,minne sen suunta vie?
    Onnittelut tusinan täyttäneelle,enpäs oo tullu aatelleeks,ett meidän esikoiset on niin samanikäisiä;)

    VastaaPoista
  7. Kuullostaa hyvältä tuo kakku, pitää ehdottomasti kokeilla myös itse! Ja mitä tuomeen tulee, makuuhuoneen ikkunastamme näkyy kaksikin tuomea, olen juuri haaveillut, että kävisin poimimassa muutaman oksan ruukkuun, ne ovat niin ihania! Ja maltan tuskin odottaa, kun sypressi alkaa kukkia.

    Aivan upeita kuvia, nuissa maisemissa kelpaa lenkkeillä!

    Ihanaa viikkoa sinne suunnalle!

    - Jaana "Kainuunkadulta"

    VastaaPoista
  8. Meillä on kanssa pihan pewrällä tuomi. Jostain syytä viime viikolla keräämät oksat nuukahti parissa päivässä, ei ehtiny kunnolla edes aueta. Kumma homma.
    Kakku on hauska, kiva idea.

    VastaaPoista
  9. Ja taas uusi kakku! Hämmästelen täällä vesi kielellä, että miten ehditkin värkätä noita kaikkia herkkuja! Kyllä teidän talossa kelpaa istua kahvipöytään! :)

    VastaaPoista
  10. Tuo kakku on sekä kaunis että niin herrrkullisen näköinen! Siis todella IIHANA!!:) Mitä tarkoitat sillä vaniljamaidolla? Onko se valmista tuotetta, vai...? Ihana idea nuo vaahtokarkit päällä! Olet taitava ja kekseliäs!!!:))Tuota kakkua aion josksu kokeilla!! Kiitos ideasta!!:)

    VastaaPoista
  11. Tuota kakkua ei voi kuin katsella vesikielellä. Varsinkin tällainen herkkusuu, jonka täytyy silloin tällöin saada vaahtokarkkeja :p

    Anne

    VastaaPoista
  12. Huomenta! Täällähän on kommentteja runsain määrin, ihanaa :) Tuo kakku on kyllä tosi näppärä tehdä ja on hyvää, voisin itekin syödä vaahtokarkkeja vaikka kuin ;) Marge: Vaniljamaito on vaan ihan maitoa johon on lisätty vaniljasokeria, jostain oon sen vinkin bongannu :)

    VastaaPoista
  13. Onpa hauska kakku! Kiva idea nuo vaahtokarkit. Tuon aion varmasti kopsata ja kokeilla :)

    VastaaPoista
  14. Herkullinen kakku ja ihana tuo tie.. pakkohan tuota on lähtä käveleen...;)

    VastaaPoista
  15. Mielettömän ihania kuvia sinulla täällä luonnosta ja retkestä ja noista herkuista! Tämä pieni tie koivikon keskellä on aivan mielettömän ihana!
    Ja nuo herkut korostuu nyt silmilleni, kun aloitin juuri hiilarittoman ruokavalion;) Kohta on näppäimistö märkänä kuolasta;)

    VastaaPoista
  16. Olipas täällä katsomista ja lukemista. Niin ja tuttuja maisema kuvia;).

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥