22.3.2021

Pääsiäisen herkkuboksi lapsiperheelle

Koska tänäkin vuonna taitaa suurimmalla osalla lapsista jäädä perinteiset virpomiset väliin ja nyt poikkeusaikana tuntuu entistäkin tärkeämmältä ilahduttaa läheisiä, kokosin yhden rakkaan perheen lapsille pääsiäisen herkkuboksin täynnä pääsiäismunia ja muita nameja. Tokmannilta ostin pahvimunan, jonka sisälle laitoin ilman paperipäällistä olevat karkit. Olisin  koonnut paketin sellaiseen Postin avattavalla kannella olevaan laatikkoon mutta pettymyksekseni ne ovat poistuneet valikoimista kokonaan ja saatavilla on vain päistä avattavia laatikoita. Ei ollenkaan hyvä uudistus tämä! Täytyy jostain hankkia saman tyylisiä vastaisen varalle, vinkkaathan siis jos tiedät sellaisia jossain olevan koska ne olisivat täydellisiä näihin bokseihin silloin, kun haluaa lähettää paketin postitse. Siispä pakkasin herkut tytön synttärilahjasta jääneeseen laatikkoon, jonka laitoin sitten Postin laatikon sisälle. 









Minulla on pari viikkoa mennyt vähän matalalentoa, enkä ole saanut ollenkaan niin paljon aikaiseksi kuin olin alunperin ajatellut. On kai todettava että taisi tämä tauko töistä tulla tarpeeseen, koska selvästikin pientä väsymystä ollut ilmassa. Tällä viikolla päätin kuitenkin tehdä monenlaista mukavaa, jotka toivon mukaan näkyy myös täällä blogissa. Kävin mm. ostamassa pari maalipurkkia joilla freesataan tyhjäksi jäänyt, talon pienin huone. Kukaan lapsista ei ole antanut maalata huoneeseensa vihreää seinää, joten vihdoin pääsen sitä meillekin testaamaan :)

Ihanaa viikkoa!

~Hannele~

5 kommenttia:

  1. Ihana pääsiäispaketti! Voisinkin organisoida tuollaiset lapsille, mutta mistä sellaiset sopivat laatikot tosiaan löytääkään. Postilla menee vähän ohi nämä perusjutut, kuten paketit, joita sen pitäisi palveluissaan tarjota.

    VastaaPoista
  2. Kenkäkaupoista vois käydä kysymässä kenkälaatikoita. Ne ois ainakin oikean mallisia vaikkei niihin järjettömän suuria ylläreitä mahdukaan.

    VastaaPoista
  3. Taas niin kiva yllätyslaatikko! :)
    Mukavaa keväistä viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Aivan herkku boksi ja niin kaunis katsellakin. <3

    VastaaPoista
  5. Ihana herkkuboksi joka ilahduttaa saajia varmasti. 😊 Me saimme myös tänään paketillisen herkkuja Suomesta. Ei malttaisi odottaa pääsiäiseen...

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥