3.12.2020

Luukku 3, gluteenittomat ja maidottomat marianne-mokkapalat

Muutamat gluteenittomat ja maidottomat leivonnaisreseptit ovat blogin luetuimpien postausten joukossa. Niille on siis selvästi tilausta joten jaan tässä kolmannessa luukussa viime viikonloppuna leipomieni marianne-mokkapalojen ohjeen. Nämä menivät lahjoituksena joulutapahtumaan joten paistoin ne suoraan foliovuokiin. Ohjeesta tulee siis yksi pellillinen tai kaksi tuollaista foliovuokaa. Mariannerouheessa lukee, että saattaa sisältää mm. maitoa ja gluteenia sisältävää viljaa mutta kysyin "kokemusasiantuntijalta" ja hän kertoi että ovat käyttäneet sitä. Ohje on siis vain muokattu tavallisista mokkapaloista, joiden ohje videoineen löytyy täältä. Vaihdoin vain tilalle gluteenittomat ja maidottomat tuotteet ja lisätty mariannerouhetta. Gluteenittomia jauhoja käyttäessä voi määrää aina vähän vähentää verrattuna vehnäjauhoihin. Mittayksikkönä on kahvikuppi (kkp) ja käyttämäni kupin tilavuus on 1,5 dl. Käytin yhteen ohjeeseen pussillisen mariannecrushia. Taikinaan laitoin desilitran ja loput päälle, mutta päälle olisi riittänyt vähemmänkin joten taikinaan voi laittaa vähän enemmän kuin desin. Itsehän en valmista piirakkaa päässyt maistamaan mutta ainakin taikina oli hyvää :D

Marianne-mokkapalat

3 kananmunaa
3 kkp sokeria
3½-4 kkp Virtasalmen viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta
½ kkp kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
1-1½ dl mariannecrushia
1½ kkp vettä
200g Sunnuntai maidotonta leivontamargariinia

päälle:
50g margariinia
250g tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
kahvia
mariannecrushia

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää
vaahtoon vuorotellen veden kanssa. Lisää viimeisenä sulatettu margariini.
Kaada taikina pellille ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.
Foliovuoassa paistoaika on vähän pidempi, kokeile tikulla. Anna jäähtyä.

Sekoita sulatettuun margariiniin kaakao, lisää sitten tomusokeri. Lisää kuumaa kahvia
pieniä määriä kerrallaan kunnes seos on sopivan notkeaa. Levitä kuorrute pohjan päälle
nopeasti ja ripottele heti pinnalle mariannecrushia. Kuorrute jähmettyy nopeasti.





~Hannele~


9 kommenttia:

  1. Herkullinen ja kaunis lahjaidea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivonnaiset ja muut syötävät herkut onkin tosi hyviä lahjaideoita 👍😋

      Poista
  2. Ihanan näköisiä kuvia ja herkullisen näköistä on tuo leivonnainen.
    Saatanpa kokeilla tätä, kun gluteeniton ja maidoton on meilläkin tarpeen.

    Kiitos vinkistä! <3 Palataan taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitää varmaan myös kokeilla kotiin kun en tosiaan noita päässyt maistelemaan 😄

      Poista
  3. Ei ole maidoton marianneruoheessa on maitoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole lisättyä maitoa vaan niin kuin lukee tuolla tekstissäkin että saattaa sisältää maitoa. Ja gluteenia, pähkinää ym. Ja lukee myös että ainakin osa maidottomista käyttää tätä. Ei varmastikaan kaikki. Mutta sopii aika monelle gluteenittomalle ja maidottomalle.

      Poista
    2. Sokeri, glukoosisiirappi, kaakaomassa, kasvirasva (palmu, shea), kaakaovoi, emulgointiaine (soijalesitiini), aromit (mm. Luontainen piparminttu). Saattaa sisältää maitoa, pähkinää, mantelia jagluteenia sisältävää viljaa.

      Poista
  4. Ajattelin kokeilla on varmasti hyvää ��
    Mutta ihmettelen aina näitä resepteissä kerrottuja määriä. Esim 1/2 pakettia, minkä kokoinen mahtaa olla paketti. Toisella jauhot kahvikupissa on tiiviimmin kuin toisella. Miksi ei laiteta ohjetta grammoina? Silloin määrä on aina sama.
    Kiitos kuitenkin kun annoit hyvän gluteenittoman ohjeen ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihdoin tuon puoli pakettia nyt grammoiksi 250g. Tosiaan, nyt on kaupoissa ainakin Rainbow-merkkisiä tomusokereita. Aiemmin ei ole osunut silmiin muita kuin Dansukkerin 500g paketti. En koe tarpeelliseksi laittaa määriä grammoina kun tällaisissa leivonnaisissa sillä ei ole juurikaan merkitystä onko määrissä hiven vaihtelua. En omista sellaista puntariakaan jolla tarkat määrät saisi ja koska jaan ohjeita joilla itse teen niin jaan ne myöskin niin kuin ne itse teen. Ja sitä paitsi olen sen verran laiska, etten jaksa hifistellä jos ei ole pakko :D Sellaisiakin ohjeita varmasti on netti väärällään jossa määrät on grammoina :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥