17.6.2019

Pihalla, osa 5

Viime kesänä ostin pihalle myös pari ruusupensasta, ei mitään muistikuvaa lajikkeista
mutta kumpikin aloittelee kukintaa. Toisessa oli tänä aamuna jo kymmenkunta kukkaa
vaikka pensas on aika pieni vielä. Toinenkin availee ensimmäistä kukkaansa. En ole
ilmeisesti näistä pensaista säästänyt nimilappuja, tunnistaako joku äkkiseltään?
Edit. Alkoi muistua mieleen että ensimmäinen taitaa olla juhannusmorsian?

Yhdessä kukkapenkissä leviää jonkinlainen mansikka, ihan pieniä marjojakin siihen
viime kesänä tuli. Tähänkin kysyisin neuvoa viisaammilta, onko ihan turha kasvi,
kannattaako nykkiä pois? Ja saniaisten keskellä kukkii myös muutama violetti kukka,
ei ole tällekään nimeä tiedossa. Se minun viherpeukaloni on kyllä heräämässä, mutta hitaasti :D

Tänään on vapaapäivä ja ajattelin viimein hakea kesäkukkia, vähän jäi myöhäiseen tänä kesänä.
Mutta sitä ennen piipahdan kahville Aittatorille, jossa tänään on klo 16 asti vohvelikahvila.
Päivän tuotto menee vanhainkodin asukkaiden viihtyvyyden lisäämiseen ♥

Itse en ole tänä kesänä Aittatorilla tiskin takana, mutta tiedän että ainakin jonkin verran
siellä on toimintaa tänäkin kesänä. Kannattaa siis seurata facebook-sivuja :)






~Hannele~

8 kommenttia:

  1. Ihania ruusuja!
    Mansikasta en osaa sanoa,mutta tuo alimmaisen kuvan kukkanen voisi olla akileija.

    Leppoisaa kesäistä viikkoa! <3

    VastaaPoista
  2. Ruusut on niin kauniita! ❤️ Alimmainen on minustakin akileija.. leviää hyvin siemenistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ♥ Täytyy kokeilla levittää akileijaa jonnekin sopivaan paikkaan :)

      Poista
  3. Kyllähän ne mansikat siitä vielä leviää, kun antaa olla rauhassa. Mukava syödä ahomansikoita omalta pihalta.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy antaa olla ja kokeilla josko tuottaa enemmänkin satoa :D

      Poista
  4. Näyttää kyllä vahvasti juhannusmorsiamelle, itsellä kasvaa myös ja tuoksu on ihana. Kukkii aina juhannuksen aikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannusmorsian se tosiaan taitaa olla! Juhannusruusu täytyy kyllä hankkia pihalle myös, kukkii nyt niin ihanasti ❤️

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥