26.1.2016

Pöydällä

Valokuvaus on sellainen laji, ettei siinä taida tulla koskaan valmiiksi. 
Tänään tein taas pieniä harjoituksia, tai oikeastaan kokeiluja. 
Itselläni on nyt ollut jonkin aikaa uusi kameran runko ja sen 
ominaisuudet on vielä joiltain osin testaamatta. Tänään tein
 pienen stailauksen  ja kokeilin joitakin erilaisia arvoja. 
Keskipäivälläkään meillä ei ole tähän aikaan vuodesta sisällä 
mitään oikein hyvää kohtaa, jossa luonnonvaloa tulisi riittävästi käsivaralla 
kuvaamiseen. Siis läpitarkkoihin kuviin, nostamatta liikaa ISO-arvoa.
 Niinpä testailin kuinka suureksi tuota arvoa kärsii kuvissa nostaa. 
Ei sitä mahdottomasti kärsi, hiukan rakeisia kuvia siis jaossa ;)
Seuraava hankinta taitaakin olla jalusta, jolla pystyy kuvaamaan 
suoraan alas päin, ilman että jalustan jalat tulevat kuviin mukaan!






 Suunnitelmissa on järjestää kevään aikana
pienimuotoinen valokuvaus-workshop.
Täytyy vain löytää jostain sellaiselle soppeli tila :)

~Hannele~

14 kommenttia:

  1. Olet sinä kyllä taitava kuvaamaan! :)

    VastaaPoista
  2. Hyviä kuvia! Itse ostin kalliin kameran lahjaksi itselleni vuosi sitten, mutta en vieläkkään ole jaksanut opetella käyttämään kunnolla. Jotenkin pelottaa avata koko ohjekirja :D Pinterestistä onneksi löytyy ihan loistavia ohjeita eri tilanteisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta oli tosi hankala ymmärtää kirjojen perusteella aukkoja ja isoja ja muita, mutta parin kurssin jälkeen ne alkoi menemään jakeluun :) Facebookissa on sellainen ryhmä kuin valokuvaajan neuvola, sieltä löytyy aloittelijoillekin hyviä neuvoja! Ja Pinterest, mitäpä sieltä ei löytyis :D

      Poista
  3. Hyvät kuvat todella. Itsellä kuvaaminen niin hakusessa vielä. Pitäisi vaan harjoitella ja saada hieman oppiakin :) Kivaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei muuta kuin harjoittelua vaan :) Kurssit mulla auttoi ymmärtämään monta asiaa! Kivaa viikkoa sulle myös ♥

      Poista
  4. Hyvät kuvat todella. Itsellä kuvaaminen niin hakusessa vielä. Pitäisi vaan harjoitella ja saada hieman oppiakin :) Kivaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
  5. Your photography is so beautiful! Your words, too--although they are translated for me by my internet browser. :]

    VastaaPoista
  6. Todellakin onnistuneita kuvia. Mullakin järkkäri odottaa kaapissa opiskelemista. Kuinkahan kauan vielä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ota ihmeessä järkkäri käyttöön :D

      Poista
    2. Osaan minä sillä ottaa semmosia peruskuvia, joita pokkarillakin otan, mutta en osaa niitä säätöjä käyttää yhtään. Tai siis enemmän osaan käyttää pokkarin säätöjä, kun sen kameran olen opiskellut.

      Poista
  7. Nää sun kuvat on kyllä kauniita ja monella tapaa taiteellisia:-)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥