14.5.2015

Kirjaston oleskelutila

Kuten olen varmaan maininnut, tein alkuvuodesta 
yhtenä työssäoppimisen projektina sisustussuunnitelmaa.
Se olikin ensimmäinen yksin tekemäni suunnitelma.
Tiistaina kävin vielä kohteessa, jossa oli jo lähes valmista
ja sain luvan julkaista kuvia täällä blogissa. Kyseessä oli siis
Raudaskylän kristillisen opiston kirjaston nurkkaukseen jäänyt
tyhjä tila, josta haluttiin oleskelutila opiskelijoille ja kyläläisille.
Tavoitteena oli rento tila, jossa olisi sekä nojatuoleja istuskeluun,
että pitkä pöytä mm.  ryhmätyöskentelyyn.
Toivomuksena oli, että mahdollisuuksien mukaan käytettäisiin
oppilaitoksen tiloista löytyviä ja käytettynä hankittavia kalusteita.
Loppujen lopuksi uutena hankittiin ainoastaan 3 Askon Nanna-tuolia,
lattiavalaisin sekä kerniliina ( josta kuvassa on vasta mallipala)
Käytettynä hankittiin sohvapöytä, jonka kävin tiistaina päällystämässä
karttakuvioisella julisteella. Pinta vielä lakataan muiden toimesta ensi viikolla.
Alunperin pöydän pinta oli tarkoitus päällystää poistokirjojen sivuilla
mutta suunnitelman tilaaja oli löytänyt julisteen joka sopi ihan täydellisesti
tilassa oleviin väreihin! Poistokirjoista suunnittelin taidetoksen seinälle
tähän tapaan. Tiistaina tuli puheeksi, että sille ei oikein tahdo löytyä tekijöitä.
Toinen suunnitelman tilaajista oli taitellut pöydälle yhdestä kirjasta koristeen
ja keksin siinä, että helpompi, ja kuitenkin kolmiulotteinen taideteos
tulisi sellaisista kirjoista. Niitä sitten taittelimme ja seinään on nyt tulossa
yhdeksän taiteltua kirjaa :) Kauniita ikkunoita en halunnut peittää verhoilla
vaan suunnitelmassani molemmissa ikkunoissa roikkuu viherkasveja
amppeleissa. Viherkasveille suunnittelin paikat myös sivupöydälle
sekä toisen ikkunan viereen lattialle. Loppuun laitan pari 
kuvakaappausta Floorplannerilla tekemästäni suunnitelmasta.
Toivotaan että oleskelutilalle on jatkossa paljon käyttöä :)












Mukavaa helatorstaina!
~Hannele~

6 kommenttia:

  1. Kivannäköinen nurkkaus! Ja hauskaa kun näytit tuon suunnitelman, hyvin vastaa toteutus sitä :)

    VastaaPoista
  2. Kutsuva nurkkaus ja uskon, että innostaa viipyilemään. Kauniit kirjaideat :)

    VastaaPoista
  3. Mukavan näköinen:)

    VastaaPoista
  4. Mukavan näköinen nurkkaus!. :). Onnistunut ratkaisu!!

    VastaaPoista
  5. Kiva blogi! :) liityin lukijaksi. Jos kiinnostaa seurata meidän perhe-elämää blogini löytyy
    täältä :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥