27.9.2012

Klassikko

Yksi klassikkoleivonnainen on ollut mulla
kokeilematta mutta eilen me herkuteltiin
Tarte Tatin-piiraalla.
Tarte Tatin on  ranskalaisten Tatinin sisarusten 1800-luvun 
lopulla vahingossa tekemä omenakeikaus.
Todella hyvää!
Googletin ohjetta ja Aurinko ja Kuu-blogista
löysin oikeasti ranskalaisen ohjeen!
Mun ois vaan pitänyt vielä kauemmin paistaa 
omenoita, ei tullut ihan yhtä tummia kuin ohjeessa.




Tarte Tatin

Pohja:
100g  pehmennyttä voita
3dl jauhoja 
1dl tomusokeria
1rkl kylmää vettä

täyte:
n. 6 keskikokoista kirpeää, tiivistä omenaa
 (oman pihan pikkuomenoita ehkä 10)
2dl sokeria
100g.voita

uuninkestävä paistinpannu (valurautapannu on paras)

Pohja:
Nypi pehmennyt voi jauhojen ja tomusokerin joukkoon, kunnes seos on rakeinen.
Lisää joukkoon vesi. Tee taikinasta pallo ja laita jääkaappiin lepäämään.

Täyte:

Laita voi ja sokeri pannuun ja anna sulaa.
Lisää kuoritut ja kodattomat lohkotut omenat.
Anna omenoiden karamellisoitua kunnes voi ja sokeri on muuttunut tummahkon karamellin väriseksi( n.20min.?)
Muista nostella kokoajan, ettei pohjimmaiset omenat pala.
Omenien kuuluu karamellisoitua, kunnes ne ovat melkein olleet liian kauan, eli pientä palaneen sokerin tuoksua on havaittavissa.
 Koko piirakan juju on tässä, että omenatäytteestä tulee tummahkoa ja tahmeaa hampaisiin takertuvaa omenakaramellia.
Kun omenat ovat valmiina ota pannu liedeltä anna jäähtyä sen verran, että kiehuminen loppuu.
Litistä taikinasta taikinalevyn palasia( n.0,5cm paksuja) ja päällystä omenat pannussa taikinalla.
Laita uuniin 200c n.20 min. kunnes taikina on ruskistunut.
Ota pannu uunista. Anna jäähtyä n. 5min. ja kaada piirakka ylösalaisin tarjoiluastialle.
Tarjoile haaleana tai ihan jäähtyneenä sellaisenaan tai vaniljajäätelön kera.








Kohta on taas viikonloppu, kivaa!
~Hannele~

10 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä. Tätä pitää kokeilla viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, luulenpa että meilläkin tehään tätä pian uudestaan. Tuosta tuli jokaiselle vain yksi palanen :D

      Poista
  2. ai mitä herkkua!Nyt ois meijänki puussa omenat kypsiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei oo niitä puita mutta näköjään omenoissa pysytään :)

      Poista
  3. Hei mullakin on tämä klassikkko jäänyt kokeilematta...taidanpa ottaa talteen ja kokeilla. Jos vaikka saataisi taas pussillinen omppuja jostain, tänä syksynä niitä tuntuu riittävän :)
    Ja kiitos seinätarravinkistä, laitoin heti vietiä äidille että tuo mullekin jos menee kärkkäiselle!

    Ihanaa vkonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paljosta me kuule ollaan jäätykin paitsi! No, täytyy ottaa vahinko takaisin ;)

      Poista
  4. Kyllä on herkullisen näköistä! Samanmoista teen itekki mutten vaan kiehauta omenoita,hyvää sekin. Mutta tätä pitää kokeilla!

    VastaaPoista
  5. Hei pakko kysyä että kestääkö normi paistinpannun kahva uunia vai millä teet tän? - uus lukija mimmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida kestää. Ite tein tämän kakkupohjalla kun ei oo sopivaa paistinpannua :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥