27.2.2021

Parhaat potkukelkkakelit

Viimeiset pari päivää ovat tuoneet aavistuksen keväästä. Aurinko paistaa niin että silmiä häikäisee, vesi tippuu räystäiltä ja lintujen laulu täyttää ilman. Huumaavaa! Eiliselle olin suunnitellut viimeisten lomapäivien kunniaksi "määpäivää" ja ajattelin että käyn jossain aamiaisella yms mutta toisessa autossa oli sen verran vikaa että olinkin päivän ilman autoa. Jotain hetken iloa oli siis keksittävä tilalle ja koska potkukelkkakelit on ainakin täällä parhaimmillaan, keitin kaakaot, pakkasin eväät koriin ja potkuttelin parin kilometrin päähän joki- ja peltomaisemiin. Polkupyörän kori toimii muuten hyvin myös potkukelkan kanssa. Itse kelkka on vuosia, vuosia vanha ja se on jossain vaiheessa maalattu kirkkaan keltaiseksi. Ja vaikka se ei mikään lempivärini olekaan, tykkään tuossa keltaisesta tosi paljon! Vähän alkaa maali jo rapista, mutta hyvin antaa kelkka vielä kyytiä ja tuo kauppaostoksetkin kätevästi kotiin. Kotiin palatessa entinen työkaveri potkutteli vastaan ja kehui muovisia liukujalaksia. Sellaiset täytyy kyllä viimeistään ensi talveksi hankkia, luistaa kuulemma paremmin pakkasellakin eikä tökkää jokaiseen kiveen ja sulaan :)






Täällä tosiaan alkaa kahden viikon loma olemaan lopuillaan. Ensi viikolla on neljä päivää töitä ja sitten alkaakin vähintään muutaman viikon pakkoloma kun ravintolat ja kahvilat suljetaan. Mutta, täytyy ajatella positiivisen kautta ja toivotaan ettei koko kevät kulu poikkeustilassa.


Aurinkoista lauantaita!

~Hannele~

8 kommenttia:

  1. Potkukelkkailu on mukavaa puuhaa!Siitä onkin aikaa, kun itse olen viimeksi potkutellut.
    Kuullostaa kyllä niin mukavalta sinun päiväsi. Eväät näyttäävät niin herkullisille.

    Aurinko tuo niin lupauksen keväästä ja linnutkin on alkaneet taas laulelemaan. :)

    Mukavaa viikonloppua sinulle Hannele! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ♥ Potkukelkkailu jatkuu täällä edelleen, on ollut ihana talvi mutta toivotan kyllä kevään tervetulleeksi kun sen aika on ♥

      Poista
  2. Ihanaa kun kevät tulee. Talitintin kuulin laulavan tänään ekän kerran. Upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lintujen laulu on tosiaan selvästi lisääntynyt, ihanaa ♥

      Poista
  3. Kaunis keltainen kelkka ja kori eväineen! Toivotaan, ettei ravintola/kahvilasulku kestä kuin tuon 3 viikkoa.
    Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hitunen! Toivotaan tosiaan, muuten hinta voi olla monille yrityksille liian kova ♥

      Poista
  4. Mukavaa puuhaa! :) Täältäkin liukujalaksille suositus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Liukujalakset täytyy kyllä hankkia ensi talveksi, niin monilla tuntuu olevan hyviä kokemuksia :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥