25.7.2020

Kesäkohde 4, Miljoona Tivoli

Viime viikonloppuna suuntasimme pariksi yöksi suvun mökille Ähtäriin ja siitä kävimme lauantaina
Tuurissa, Keskisellä ja Miljoona Tivolissa. Miljoona Tivoli on kuulunut meidän perheen 
kesäperinteisiin lähes joka vuosi jo n. kymmenen vuoden ajan. Tivoli on ollut alle 13-vuotiaille 
ilmainen muistaakseni aina, mutta tänä kesänä sinne pääsevät maksutta kaiken ikäiset. 
Miljoona Tivoli on siis Tivoli Sariola laitteineen, jonka Keskisen kyläkauppa on vuokrannut kesäisin
jo 15 kertaa. Tänä kesänä tivoli on Keskisellä 52 päivää, 9.8. asti. Tivolialue oli siirtynyt hieman eri 
kohtaan, vähän entistä laajemmalle alueelle. Jonoja oli edellisiä kesiä enemmän, johtuen paitsi
siitä, että kaikki pääsivät laitteisiin maksutta, myös siitä, että koronan takia laitteisiin otettiin 
kerrallaan tavallista vähemmän ihmisiä. Samasta syystä tivolin laitteet ym kosketuspinnat on tänä
vuonna käsitelty auringon valossa itsensä desinfioivalla Nanoksi-pinnoitteella. Itsekin kävin 
muutamissa laitteissa ja omaksi suosikiksi nousi heti uutuuslaite, The Tribe.

Miljoona Tivoli on avoinna joka päivä klo 13-19, 9.8. saakka.
 Keskisen maksuton 4 tunnin koiraparkki sijaitsee aivan tivolin vieressä

Muutaman vuoden takainen videoni tivolista löytyy täältä :)








~Hannele~

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, Miljoona Tivoli ja Tuuri ❤️ Mukava kesäperinne teillä ❤️
    Omaan silmään / korvaan kalskahtaa tuo mainos, missä kerrotaan kyläkaupan tarjoavan tivolin ilmaiseksi kaikille SUOMALAISILLE. Hmmm... Tuskin siellä kuitenkaan kansallisuutta joutuu todistamaan eikä ulkomaalaisiakaan pois käännytetä ;) Aikoinaan lasten kanssa käytiin, sitten lapset keskenään. Yhtenä vuonna Keskinen tarjosi MAAILMANPYÖRÄN kaikenikäisille, siellä kävin pyörimässä ❤️

    Kivoja kesähetkiä edelleen teille ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, meillä saatiin kyllä hyvät naurut kun tyttö ja unkarilaissyntyinen poikakaverinsa menivät edeltä ja laittoivat kuvan tuosta kyltistä, että ei pääsekkään 🤣 Ei siellä kyselty kansalaisuuksia 😄 Kiitos, samoin ❤

      Poista
  2. Me käytiin viime kesänä elämämme ekan kerran Miljoonativolissa. Jonot olivat sinä päivänä ihan älyttömät moniin laitteisiin, koska "muutama muukin" oli tullut nauttimaan halvasta huvipuistoelämästä. Hälinä oli korvia huumaava. Jotain varjoisaa istumapaikkaakin aurinkoisena päivänä olisi välillä kaivannut, mutta sellaisia kentällä ei ollut. Ei ollut meidän näköinen paikka. Päätimme, ettei toista kertaa tarvitse sinne mennä, vaikka ilmainen onkin. :) Moni muu kuitenkin näytti nauttivan. :)

    VastaaPoista
  3. Miljoonativolissamekin olemme käyneet. Oli kiva kohde käydä.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥