30.7.2020

Kesäkohde 6, Raahen saaristoristeilyt

Jos kysytään että kelpaisiko saaristoristeily niin voiko siitä oikeastaan kieltäytyä?
Eilen töissä tuli pikaisesti tarve apukäsille muutaman tunnin ajaksi, ja olin itse vapaalla. Lupasin viedä 
tytön töihin jos minulle keksitään muutamaksi tunniksi tekemistä ja työnantaja hankki nopeasti lipun
iltapäivän saaristoristeilylle, niin siistiä! Olen usein risteilystä haaveillut mutta ei tule vapaapäivinä 
useinkaan ajeltua Raaheen joten monet Raahen aktiviteetit ja muut kohteet tulevat tutuksi hitaanlaisesti.
Teen myöhemmin laajemman postauksen Raahesta mutta täytyy vielä tutustella vähän lisää! 

Raahen saaristoon kuuluu n. 50 pientä saarta ja luotoa ja saaristo on valittu vuonna 2016 vuoden 
retkikohteeksi.  Saaristoristeily on 2,5 tunnin mittainen risteily, joka kiertää Raahen saaristoa ja matkan 
aikana tehdään yksi puolen tunnin pysähdys saareen. Matkan alkaessa meiltä kysyttiin, haluammeko 
pysähtyä Kallassa vai Iso-Kraaselissa ja jälkimmäinen sai äänet. Sehän sopi, nimittäin siksikin että sain
 talvella Utualta Iso-Kraaseli-repun yhteistyöpostaukseen liittyen ja haaveilin jo talvella käyttäväni 
reppua tuossa saaressa, jolta se on nimensä saanut. Valitettavasti viime talvena jäätilanne oli niin 
heikko, ettei saariin päässytkään normaaliin tapaan. Mutta nyt pääsin näkemään pienen osan
Iso-Kraaselista ja sinne takuulla vielä palataan! Ehdin tietysti nähdä vain laiturin lähialueen josta löytyy
 puisen pookin lisäksi nyt remontissa oleva luotsitupa, 2 yöpymiseen vuokrattavissa olevaa purjevajaa, 
sauna, huussi, nuotiopaikka ja katos takkoineen ja pöytäryhmineen. Rannasta lähti 2,3 km pituinen 
luontopolku ja  sekin jo kiinnostaa niin paljon että on tosiaan palattava tutustumaan saareen tarkemmin.

Iso-Kraaselista jatkoimme matkaa, näimme satamat sekä myös kauempana olevat Kallan ja Taskun 
saaret ja välillä tuntui kuin oltaisiin kauempanakin merellä. Loppumatkasta tuuli navakasti joten 
risteilylle kannattaa varata huivia tms ja riittävästi vaatetta. Tuuli ottaa herkästi korviin ja päähän.
Tämä risteily sattui täydellisesti sateiden väliin, eikä sateenvarjoa tai kertakäyttöistä sadetakkia
tarvinut kaivaa esille. 2,5 tuntia oli mielestäni sopiva pituus risteilylle.

Saaristoristeilyille on sunnuntaihin 2.8. asti takuulähdöt klo 13, joka tarkoittaa että vene lähtee vaikka 
lähtijöitä olisi vain yksi. Sen jälkeen, 16.8 asti vene lähtee joka päivä klo 13 jos lähtijöitä on
vähintään kuusi. Kaikille risteilyille täytyy ilmoittautua viimeistään 2 tuntia ennen lähtöä.
Keräämällä vähintään 6 hengen porukan, voi varata myös oman risteilyn pitkälle syksyyn.

Saaristoristeilyn lisäksi on myös saarihyppely-risteilyjä jossa tutustutaan kolmeen saareen sekä 
saaristokuljetuksia, joilla pääsee päiväksi Iso-Kraaselin, Kallan tai Taskun saareen ja illalla noudetaan 
takaisin. Näistä kaikista löytyy lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet Visit Raahen sivuilta
Risteilyllä jaettu Raahen saariston esite ja kartta löytyy täältä

Todella lämpimästi voin suositella loppukesän ohjelmistoon :)












~Hannele~

1 kommentti:

Kommenttisi ilahduttaa ♥