15.7.2020

Kesäkohde 2, Toivosen eläinpuisto ja talonpojanmuseo

Eilisen toinenkin kohde löytyi kasitien varresta, 10 km Kokkolasta pohjoiseen: Toivosen eläinpuisto
ja talonpojanmuseo. Se on varsinainen ikisuosikki, joka on perustettu silloin kun itse olin lapsi ja 
onpa siellä tullut vierailtuakin useamman kerran. Täältä löytyy yksi postaus vuosien takaa.

Tässä eläinpuistossa ei ole eksoottisempia eläimiä vaan kotieläimiä kuten poneja, possuja, kanoja,
lampaita ym. Mutta lähes kaikkia niitä pääsee rapsuttelemaan ja sehän lapsista on parasta!
Meidän pojan suosikkeja olivat koiranpennut joita pääsi silittelemään ja sylittelemään sitä varten
tehtyyn aitaukseen. Eläinten lisäksi puiston alueella on monenlaista nähtävää ja pääsee tutustumaan
menneiden aikojen elämään. On vanhoja autoja ja traktoreita, koulua, torppaa, tehdasta ja vaikka 
mitä. Matintalosta ja Antintuvasta löytyy erilaisia näyttelyitä, lapsille on leikkimökkejä ja muita leikkipaikkoja. Eríkoiset, puusta tehdyt keinut olivat jo meidän vanhimpien lasten suosikkeja aikoinaan. Kahvilasta löytyy leivonnaiset, jäätelöt ja limsat. Tekemistä riittää helposti tuntikausiksi!
Pääsyliput ovat aikuisilta 10€ ja lapsilta 6€, lisäksi on perhe-, ryhmä- ja kausilippuja.

Toivosen eläinpuisto on avoinna 9.8. asti
ma – pe 10-19, la 10-18, su 10-19
10.8.-23.8. joka päivä 10-18

Osoite on Eläinpuistontie 2, 68300 Kälviä





















Me olemme taas lähtökuopissa, suuntaamme miehen kanssa yhden yön reissulle Kolille ja
ensi yön nukumme riippumatoissa. Vähän jännittää miten niissä nukuttaa :D

~Hannele~


8 kommenttia:

  1. Tämä Toivosen paikka on ollut meidän poikien suosikki monen vuoden ajan. Sekä eläimet että "ajettavat" traktorit ja työkoneet ovat houkutelleet käymään paikassa monta kertaa. :)
    Mukavaa Kolin reissua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tuolla kyllä kiva, että traktoreihin ja muihin saa koskea. Saavat lapset niistä ihan eri tavalla ilon irti :) Kolin reissu oli huippu ♥

      Poista
  2. Kotieläinpuistot ovat hauskoja paikkoja ja aikoinaan niitä kierrettiin antaumuksella lasten kanssa. Nyt odottelen vaan, että saisin niitä lapsenlapsia, joiden kanssa noihin voisi taas mennä;)
    Ihanaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoinkin, kun lähdettiin ajelemaan pois päin, että seuraavan kerran mennään varmaan lastenlasten kanssa! Voi siihen toki mennä vielä vuosia, kuka tietää :D Kiitos, ihanaa kesää myös Sinulle ♥

      Poista
  3. Hyviä kuvakulmia tutusta paikasta.
    Tänä kesänä emme voineetkaan matkustaa Suomeen,joten täytyy tyytyä vain kuviin kotipuolesta.Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Kiva kun pyörähditte meillä! En kylläkään tunnistanut sinua niiden satojen joukosta. On ollut melkoisen ruuhkaisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin että enpä sinua tunnista jos satut olemaan töissä! Oli tosi paljon väkeä, vaikka oli aivan tavallinen tiistai :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥