9.10.2019

Retkellä osa 5, Kielosaaren polku

Meillä on kuopuksen kanssa ollut jo viime viikosta asti ollut suunnitelmissa pieni retki ja
tänään saatiin se viimein toteutettua. Mietin eri paikkoja lähikunnista ja koska päivä oli
sateinen, ei millekään pitkälle luontopolulle kannattanut lähteä. Googlailtuani löysin Pyhäjoelta 
Kielosaaren polun, joka  on vain n. 600 metriä pitkä ja näytti kulkevan mukavan näköisissä 
maisemissa. Lisäksi katsoin etukäteen että polun varrella olevassa lintutornissa voi syödä sateen
 sattuessa eväät katon alla. Polun alkuun oli käveltävä kaarisillan yli ja Kielosaaren leirintäalueen läpi. 
 Missään en nähnyt kylttiä polusta ennen kuin se varsinaisesti alkoi. Meillä oli tähtäimessa myös 
geokätkö joten sen navigointi auttoi löytämään polulle. Vähän tuntui että onkohan tänne ihan 
luvallista mennä, mutta totesin että täytyypä sen olla koska tiedon polusta löysin Visit Pyhäjoen
 sivulta. Polku on valmistunut vuonna 2013 Tiirosta Tervoon-hankkeen myötä ja sen siltoja ja
 pitkospuita pitkin pääsee kulkemaan minisaaresta toiseen. Polku ei ole kuljettavissa veden ollessa 
korkealla ja yhdessä kohtaa sai nytkin kulkea varovasti kun märät kalliot olivat liukkaat. 
Lastenvaunujen kanssa ei tätä polkua pääse myöskään kulkemaan. Viimeisen saaren päässä on 
nuotiopaikka polttopuineen sekä lintutorni, joka ei kyllä pojan mielestä ollut mikään oikea
lintutorni :D Mutta maistuipa siellä tihkusateelta suojassa kuuma kaakao, eväsleivät ja 
suklaapatukka hyvälle! Suuremmilta sadekuuroilta onneksi vältyttiin, vasta autolle palatessa tuli
 vähän enemmän vettä eikä varalta otettuja sadeviittoja tarvittu ollenkaan.
Ihan ehdottomasti mennään kiertämään polku myös kesällä, on varmasti todella kaunis! 
Paikka kuuluu olevan myös kalastajien suosiossa kesäisin :)






















~Hannele~

6 kommenttia:

  1. Aika monessa paikassa geokätköily on auttanut löytämään polun tai jonkun luontokohteen, jonne olen suunnannut ilman kunnon opasteita tai karttaa. Hyödyllinen harrastus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta! Ja kuinka monta kivaa paikkaa ollaankaan löydetty kätköilyn avulla :)

      Poista
  2. Syksyinen rauha välittyy kuvista, mukavan näköinen reitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä just sopiva sadepäivän reitti, lyhyt mutta kivassa paikassa :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥