29.9.2019

Viikko kuvina, osa 4

Monta päivää aloittelin tätä postausta, tänä iltana viimein sain valmista.
Nämä kuvat siis yli viikon takaa, seuraavaakin saa jo kovasti aloitella :)


Maanantai

Töissä keittiöllä lounasvuorossa, tykkään olla sielläkin kunhan ei koko ajan tarvi :D Vaikkakin 
kesällä olin melkein koko ajan keittiöllä, siellä kun tarvittiin normaalia enemmän työvoimaa.
 Illalla ajelimme kuopuksen kanssa mummulle ja papalle ja kävimme samalla retkellä, josta 
kerroinkin aiemmin. Kävin myös näyttämässä pojille metsästä paikan, jossa lapsena laskimme 
mäkeä. En ole käynyt siellä sitten yläasteaikojen, eikä siellä enää ole valaistua latuakaan.
Mukava verestää välillä lapsuusmuistoja vanhoilla paikoilla :)


Tiistai 

Iltavuoro. Mitään muuta kotitöiden lisäksi en sinä päivänä tehnytkään!
Ja aina vain työympäristöni inspiroi minua! Ja onhan nuo vaatteetkin aika 


Keskiviikko

Koitti viimein odotettu päivä, jolloin toiseksi vanhin poika sai jättää armeijan taakseen 
Sen kunniaksi tein lohivoileipäkakkua, se kun on tämän pojan suosikkia :)
Ja kokoustakin pukkasi vaihteeksi illalle.


Torstai

Loppuviikosta oli tunne, että olisin voinut nukkua määrättömästi. Taisi olla pieni flunssan poikanen 
tuloillaan, mutta ei onneksi iskenyt päälle. Kurkussa oli tunne että vähän kaihertaa ja se varmaan väsytti. 
Töiden jälkeen päiväunet sohvalla ja illan päälle kävimme norimmaisen kanssa lenkillä,
ensimmäisen kerran tälle viikolle! Viikon aikana ei tullutkaan lenkkeiltyä kuin 2 kertaa. Toki 2
 retkeä piti huolen, että tuli kuitenkin ulkoiltua. Lenkillä huomattiin että kyllä ei enää ilman 
hanskoja tarkene, kun niin hurvattomasti lähdettiin ilman niitä liikkeelle.


Perjantai

Perjantai alkoi viiden aikaan aamulla vimmatulla  auton ikkunoiden rapaamisella. Yöllä tuli
vettä kaatamalla ja aamulla oli 2 astetta pakkasta. Totesin että eipä ajella satasta töihin
tänään! Pakkanen aiheutti vähän päänvaivaa tankille mennessäkin mutta lopulta en
myöhästynyt töistä montaakaan minuuttia ja majoittujat saivat aamupalansa ajallaan :D
Illan aikana kuskasin yhtä poikaa sinne ja toista tänne ja hain vielä yhden pojan junalta
lomille. Illalla leivoin pari kakkua lauantaille syysmarkkinoiden  kakkukahvilaan, jossa
yksi poika oli töissä kansainvälisyysryhmän kanssa. Keräävät rahaa Espanjan reissuun :)

~Hannele~

8 kommenttia:

  1. Paljon sitä mahtuu yhteen viikkoon. Oi, ihanaa kun poikasi armeija on tullut päätökseen. Onnittelut tästä saavutuksesta! <3

    VastaaPoista
  2. On sinulla taas ollut mukavan puuhakas viikko! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti tuntuu arjen keskellä että eipä tässä mitään tapahdu mutta kyllä sitä aina jotain. Ainakin niitä kotitöitä :D

      Poista
  3. Herkulliset tarjoilut taas! Hauska tuo kuva jossa poika kiipeää harjulle ja on niin maastoon sopivat vaatteet ettei meinaa erottua.

    VastaaPoista
  4. Mukavan kuulloinen viikko! :)
    Ihania herkkuja! Maistuisi!

    Mukavaa lokakuuta! <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥