16.9.2019

Retkellä, osa 2

Lapsuuden kotikyläni läpi kulkee pikkuruinen joki, jota myös ojaksi kutsutaan.
Kylän laidalla, ennen kuin peltoaukea alkaa, on joessa koski ja suorastaan
taianomainen salainen satumetsä. Siellä on lapsuudessa ja nuoruudessa kuljettu monet
 kerrat. Lapsena vähän aremmin, muistan että näkillä oli peloteltu hyväksi :D 
Koskessa on ollut aikojen saatossa neljä eri myllyä, joista kolme samanaikaisesti
toiminnassa. Minun aikanani ei myllyistä ole ollut enää muuta näkyvää merkkiä kuin
myllynkivet lapsuudenkotini pihalla. Tulvan aikaan pikkuruinen joki on toiminut
myös uittokanavana vuosikymmenten ajan 1940-luvulle asti.
Tänään olimme isällä ja äidillä ja kävimme samalla kuopuksen ja veljenpojan kanssa 
pienellä retkellä koskella. Vähitellen alkanut tihkusade ei haitannut, vaan se ja
hiljalleen hämärtyvä ilta tekivät tunnelmasta vieläkin salaperäisemmän. 
Kuvat eivät anna paljonkaan oikeutta tälle paikalle mutta koskella on myös
geokätkö, jota etsiessään pääsee ihailemaan tuota kaunista pientä koskea.
Koska retkellä kuuluu olla eväät, nappasimme taskuun punaposkiset omenat joita
mummulan kuisti oli pullollaan. Ne olivat tuliaisia minun mummuni syntymäkodin
pihalta Etelä-Pohjanmaalta ja iso kassillinen lähti mukaan myös kotiin.
Omenaherkkuja luvassa taas :)
















~Hannele~


16 kommenttia:

  1. Niin kivoja paikkoja kulkea tuollaiset satumetsät. :) Niissä ilmakin tuntuu aina niin raikkaalle.

    VastaaPoista
  2. Hienoja luontokuvia olet ottanut tutulta koskelta ja pyörteestä, vesi on vähänä. Harmi kun tuo lähde on pilalla sieltä lapsena haettiin mummulle kahvivettä. Kosken pauhu kuuluu vieläkin keväisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Minun lapsuudessa ei lähde tainnut enää olla kunnossa, vieläköhän sen saisi kunnostettua? Vanhoja lähteitä on kuulemma vuosien mittaan kunnistettu valtion tuella :)

      Poista
  3. Tuollaiset satumaiset metsät ovat niitä parhaita retkikohteita.
    Ihanaa syksyä teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, ja tämäkin on sellainen paikka ettei sitä vahingossa löydä :) Kiitos ❤️

      Poista
  4. Hieno tuo kaatunut puu jota koristaa kaksi sammalvyötä!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥