8.3.2019

Naistenpäivän SodaStream-arvonta

Tuote saatu

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

Naistenpäivän kunniaksi SodaStream jakaa rajatun määrän uudelleenkäytettäviä SHE- juomapulloja juhlistaakseen naisia, jotka ovat saaneet aikaan muutoksen ja rohkaisseet kaikkia naisia puolustamaan tärkeänä pitämiään asioita. SHE-pullon viesti on: 
”hän muutti maailmaa, nyt on minun vuoroni”

Minäkin sain oman pulloni, sekä valkoisen Spirit-hiilihapotuslaitteen. Lisäksi sain mahdollisuuden arpoa täällä blogissa 
teidän kanssanne samanlaisen kokonaisuuden! Voit osallistua arvontaan kommentoimalla  tätä postausta sunnuntai-iltaan
10.3. mennessä. Jos mahdollista, kerro kommentissa, kuka nainen on vaikuttanut positiivisesti sinun elämääsi tai asenteisiisi?

Minulla tuli kysymyksestä heti mieleen yksi ystävä, joka vuosia sitten pienillä sanoillaan vaikutti yllättävän paljon omaan
 asenteeseeni: Kyseessä on käsistään erittäin taitava ihminen. Minä hyvin herkästi sanoin: en minä osaa! Ja ajattelin etten koskaan opi tekemään mitään niin taitavasti kuin hän. Tuo ystävä sanoi niin monet kerrat: kyllä sinä osaat ja opit, kun vain teet! Se lause tulee edelleen usein mieleen, ja olen jakanut sitä myös eteen päin. Sillä toden totta: kun lakkasin ajattelemasta, etten osaa, ja aloin vain tehdä vaatimatta täydellistä lopputulosta, olen oppinut niin paljon! Mitään en osaa täydellisesti, mutta monenlaista riittävästi.
Kiitos siis Sinulle, ehkäpä luet ja tunnistat itsesi 

Näin niillä pienillä asioilla on usein yllättävän suuria vaikutuksia :)





Me lähdetään naistenpäivän, ja hiihtoloman kunniaksi "tyttöjen reissulle" Ouluun 

~Hannele~

76 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa. Minun elämääni on paljon vaikuttanut kaksi naista, äitini ja iso-siskoni. Äiti oli läsnä ja vaikeisiinkin asioihin otti kantaa vaikkapa kortin välityksellä kun olin murkku ja kauhea! Äitini kuoltua siskoni on ollut kantava voima ja valanut minuun uskoa tulevaan <3 Ihanaa naistenpäivää kaikille :)

    VastaaPoista
  2. Eräs ystävä on niiiin monet kerrat toistellut sanoja: "Tee sitä mistä tykkäät, tee niinkuin sydän sanoo!"

    VastaaPoista
  3. Kaksi nuoruudenystävää 💛 ilman heitä olisin varmasti aika erilainen ihminen kuin nyt! Hyvää naistenpäivän sinulle!

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa. Mummoni ❤️
    Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa. Kaksi lapsuuden ystävää ovat vaikuttaneet minuun paljon ja mukana kulkevat elämässä edelleen. Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
  6. Nuoruus vuosien työpaikan rouva, aina auttamassa ja iloinen.
    Kiva lukea sinun iloista blogia.
    Mukana arvonnassa.
    irmleen@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa!
    Äitini on suurin vaikuttaja❤️

    VastaaPoista
  8. Isän omaishoitajana välillä raskastakin työtä rakkaudella tekevä äitini mahdollistaa isän hartaimman toiveen toteutumisen "oma koti kullan kallis"!
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Mummoni on suurin vaikuttajani. Ihana ja positiivinen.
    Miia

    VastaaPoista
  10. Tyttäreni. :)

    MaaritN

    VastaaPoista
  11. Edesmennyt Mummini oli kovia kokenut nainen, lapsena evakkoon lähtenyt. Mummini oli viisas, oikeudenmukainen ja lämmin! <3
    Hyvää naistenpäivää myös sinulle! <3

    VastaaPoista
  12. Mummini <3 Evakkoon joutunut ja muitakin sattumia kohdannut nainen, täynnä kuitenkin karjalaista sisua ja positiivisuutta! :) Ihanaa naistenpäivää sinne! minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Äiti�� (susanna.k@hotmail.com)

    VastaaPoista
  14. Äitini ja isoäitini ovat vaikuttaneet paljon elämääni ja elämänkatsomukseeni. Hyvää naistenpäivää!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Äitini on aina ollut hyvä esikuva, suurella sydämellä varustettu tomera ja aikaansaava nainen.

    VastaaPoista
  16. Molemmat isomummoni jotka olivat todellisia oman tiensä kulkijoita.
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  17. Oma äiti ❤ esimerkkinä siitä, että pitää ja saa olla oma itsensä välittämättä muiden mielipiteistä.

    VastaaPoista
  18. Oma mummuni. En muista hänen pitkän elämänsä aikana koskaan valittaneen mistään,vaikkei helpolla ollutkaan päässyt. Aina oli aikaa lastenlapsillekin.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Hyvä ystäväni - aina jaksaa kannustaa positiivisesti, tilanteesta riippumatta!

    VastaaPoista
  20. Oma mummoni <3 Edesmennyt kyllä, mutta häneltä olen saanut parhaat eväät ja ajatukset elämään. Mummon kanssa oli aina hyvä olla <3

    VastaaPoista
  21. Mummuni ja hänen positiivinen asenteensa elämään ja asioihin!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Mukana :) mieleeni tulee eräs ystävä, joka vaikutti suuresti minuun ja ajatusteni kehittymiseen. Santtu

    VastaaPoista
  23. Oma äitini ��-maikki-

    VastaaPoista
  24. Leijonaemo äitini!
    Hän luotsasi neljää lastaan tarmokkaasiti yksin isämme kuoltua.
    Ei koskaan tullut olo ettemme pärjäisi.
    Rahaa ei ollut liiemmin mutta en koe jääneen mistään paitsi.
    Hän oli taitava käsistään teki ja opetteli tekemään.
    Siinä jäi miehetkin toiseksi.
    Kiitokset lähetän hänelle pilvenreunalle!
    vappukarkelo@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Karjalainen mammani. Perheen pää, kun papan mieli meni sodassa.
    -merja

    VastaaPoista
  26. Monikin nainen, ennen kaikkea äitini ja mummoni. On ilo olla osana samaa ketjua, kantaa heidän geenejään.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Äitini ❤️ Sinulla on kiva blogi ja tosi hienoja kuvia. 😊

    VastaaPoista
  28. Äiti on opettanut, että lapset on aina etusijalla elämässä.

    VastaaPoista
  29. Äitini tietenkin - hänen lämpönsä ja rakkautensa lähimmäistä kohtaan on ihmeellistä. <3

    VastaaPoista
  30. Äiti, antoi minulle taidot ruuan- ja leipomuksien tekoon, vieraanvaraisuuden ja kyvyn rakastaa lapsia ja pitää heistä hyvän huolen.
    aiholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  31. Tähän ei ole muuta vastausta kuin oma äiti ❤️
    kaskinen.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Kyllähän se on varmaan oma äiti, joka on vaikuttanut kaikella lailla elämääni. Ihanaa naisten päivää ja mukana arvonnassa. Oma hapotuspullo vetelee ns. "viimeisiä", kun on jo paljon käytetty. Joten laitetaan uusi "tilaukseen"👍❤️

    VastaaPoista
  33. Arjen sankari, oma äitini <3
    saari.jasmin@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Mummoni joka nukkui pois 101-vuotiaana. Kovaa työtä tehnyt ja silti elämästä nauttinut, sitkeä, pieni, ryppyinen mummo! 😊

    VastaaPoista
  35. Oma äitini, joka on poistunut täältä 15 v. sitten. Ja kiitos, hyvää naistenpäivää.

    VastaaPoista
  36. Oma tytär on kasvattanut minua todella paljon. Karoliina, kruusila@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Äitini ja mummuni💕
    Hannakaisahakanen@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Ellu-mummu opetti paljon mulle elämänviisauksia❤️Mukaan kivaan arvontaan.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  39. Mummut, äiti , siskot ja tyttäreni

    VastaaPoista
  40. Eräs opettajani lukiossa, hän antoi haasteita joiden eteen piti tehdä oikeasti työtä! Onnistuminen tuotti iloa ja jatkoinkin alan opiskelua vielä korkeakoulussa. t. Johanna

    mutter at suomi24.fi

    VastaaPoista
  41. Tuommoinen olisi niin tarpeen meillä kun vesijohtovesi maistuu vahvasti kloorille. Elämääni on vaikuttanut niin moni nainen, etten osaa valita yhtä heistä. Ehkä kuitenkin äitipuoleni ja nyt jo edesmennyt työkaverini.

    VastaaPoista
  42. Minun rakas mummuni ja hänen positiivinen asenteensa elämään ja asioihin ❤️.
    Insta @mallailo

    VastaaPoista
  43. Oma äitini ja mummot:)
    miia.ryhanen@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Mukana! :) ensimmäisenä tulee mieleen oma äiti sekä mummo, vahvoja ja itsenäisiä naisia molemmat. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Omat tytöt :)
    Mukana arvonnassa.

    -mm-

    VastaaPoista
  46. äiti��
    sallanissila@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Äiti <3 Hän muistutti aina, miten tärkeää koulutus on ja mikä merkitys omilla valinnoilla on tulevaisuudessa. Sain häneltä hyvät lähtökohdat omaan elämään. kissankarva85(at)gmail.com

    VastaaPoista
  48. Kyllä se edesmennyt oma äitini on joka on vaikuttanut elämääni positiivisesti. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Tähän voisin luetella montakin naista, mutta eniten minuun ovat vaikuttaneet äitini ja mummuni. <3 :)

    VastaaPoista
  50. Oma äitini ehdottomasti.

    Eve_95@windowslive.com

    VastaaPoista
  51. äitini, anoppini,tyttäreni ja siskoni ovat kaikki ihania elämääni hyvin suuresti vaikuttavia naisia. T. Tiina

    VastaaPoista
  52. Äiti on ollut esikuva. Tehnyt paljon töitä ja kasvattanut 6 lasta.

    VastaaPoista
  53. Äiti ehdottomasti <3
    jmlehtim@hotmail.fi

    VastaaPoista
  54. On kaksikin naista eli äitini ja paras työkaverini, he tukevat ja kannustavat minua aina kaikessa eivätkä tuomitse. Auttavat jos on kivikkoista tietä ja iloitsevat iloistani.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  55. Mummo ❤ Rohkea ja positiivinen asenne vaikka on elämässään kokenut paljonkin vaikeita asioita ja menetyksiä. niinuska09@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Oma äitini. Niin iloinen, hyväntahtoinen, ja vahva <3 lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Mummollani oli oikea asenne elämään ja hän oli tukenani milloin vain, missä elämäntilanteessa tahansa. eeva.vahakangas (a) gmail.com

    VastaaPoista
  58. Mammani. Hän on ihanan sinnkkäs ja rohkea nainen <3

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
  59. Tunnen paljonkin rohkeita naisia, heistä kukin on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen ajatuksiini ja siihen, miten itse toimin haastavissa tilanteissa. Ollaan kaikki tukijoita toisillemme!

    VastaaPoista
  60. Isoäitini ehdottomasti haastavilla valinnoillaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  61. Äiti vaikuttavin elämässäni ��
    Päivi

    VastaaPoista
  62. Oma äiti. Aina yhtä rakas ja rakastava. Opettanut paljon elämästä ja elämää varten.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  63. Äitini ❤️ ja mummuni ❤️
    Mukana arvonnassa.

    -mk

    VastaaPoista
  64. Mukana arvonnassa.
    Siskot ja äiti.
    T. Jennika

    VastaaPoista
  65. Ystävä ja työkaveri �� mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  66. Monikin sellainen ystävä, joka pitää itsestänsä sellaisena kuin on ja uskoo omiin vahvuuksiinsa ja haluaa teoillaan tehdä maailmasta himpun verran paremman paikan. -Maya

    VastaaPoista
  67. Mukana arvonnassa! Kolme siskoani ❤

    VastaaPoista
  68. Aino mummu ❤ ja mukana arvonnassa ��

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥