12.3.2018

10 vuotta bloggausta

12.3. 2008 klo 15.40  julkaisin elämäni ensimmäisen blogipostauksen
enkä osannut arvata kuinka antoisa ja mielenkiintoinen matka siitä alkaa!

Mistä kaikki sitten sai alkunsa?
Aivan ensimmäinen kosketus koko blogimaailmaan tapahtui edellisen joulun alla, kun 
joulumarkkinoilla ihastelin tuttavani joulukortteja ja hän antoi bloginsa osoitteen. 
Löysin muuten vielä täältä sen ihan ensimmäisen lukemani blogin!
Aloin siis kyseistä blogia lukemaan ja sitä kautta löytyi muitakin kivoja blogeja.
Siihen aikaan blogit keskittyivät usein johonkin tiettyyn aiheeseen ja
ensimmäiset seuraamani blogit olivat askartelu- ja leivontablogeja.
Ihan alkuajoilta ei tule mieleen yhtään sisustus- tai lifestyleblogia.
Toki niitä oli varmasti jo silloin, mutta murto-osa tämän hetkiseen verrattuna.
Siihen aikaan bloggaaminen oli useimmiten hyvin anonyymia touhua.
Harva bloggasi edes omalla etunimellään, kuvista nyt puhumattakaan.

No mikä minut sai silloin innostumaan oman blogin perustamisesta?
Suurin syy olivat erilaiset vaihdot joihin bloggaajat osallistuivat. 
Bloggaajat siis lähettivät toisilleen esim. askarteluaiheisia paketteja ja kirjekuoria.
Halusin niin kovasti osallistua niihin itsekin, että päätin perustaa oman blogin jotta
 osallistuminen oli helpompaa. Samalla sain helposti kotiäitiyteen yhdistettävän harrastuksen.

Siihen aikaan suuri osa blogeista Vuodatuksessa, ja niinpä minunkin blogini aukesi sinne
nimellä Näperryksiä laidasta laitaan. Edelleen ne ensimmäiset postauksen löytyvät sieltä!
Alusta asti minulla olivat samassa blogissa useat aiheet suloisessa sekamelskassa.
Kommentit ovat vuosien varrella niistä postauksista harmillisesti kadonneet.
Tänne bloggerin puolelle muutin saman vuoden marraskuussa ja koska muutos tapahtui 
ainoastaan osoiterivin yhdessä sanassa, on tämä blogi on suora jatke sille Vuodatuksen blogille.
Nimeksi vaihdoin Täyttä Elämää vasta kesäkuussa 2010. Blogin alkuperäinen nimi ahdisti 
ihan alusta asti, mutta vasta yli kahden vuoden päästä vaihtui nimi nykyiseen. Joka toimii edelleen :)

Huvittavaa tässä on se, että meille ostettiin tietokone vasta tuohon aikaan ja 
ensi töikseni perustin blogin. Muita blogeja olin sen muutaman kuukauden ajan
lukenut mm. kirjaston koneella, jolle sai varata kerrallaan ½ tuntia aikaa :D
Blogin ensimmäisen kuvan kävin ottamassa siskon kameralla,
sain nimittäin oman digipokkarini vasta seuraavana päivänä!





Muutaman kuvan ensimmäisiltä kuukausilta kokosin tähän.
Aikamoisia on laatu, mutta kuvien matkasta taidan puhua omassa postauksessaan.:)

Kerron tämän viikon aikana muutaman postauksen verran tästä matkasta
ja arvontaakin on viikon aikana luvassa. Pysykää siis kuulolla!



~Hannele~

11 kommenttia:

  1. Onnea kymmenestä vuodesta! Niihin on mahtunut paljon:)

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea 10-vuotiaalle blogillesi. 💕
    Kiva kuulla blogisi alkutaipaleista.
    Täällä on aina mukava vierailla!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Sylintäydeltä onnea 10-vuotiaalle!
    Mahtavasti blogisi taival kertoo myös ajankuvaa. Todella lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon. Missähän me ollaan 10-vuoden kuluttua?
    Ihana, että olet perustanut blogin ja jatkanut sitä näin pitkään!

    VastaaPoista
  4. Onnea 10 vuotiaalle blogille.Mullakin oli aluksi vuodatuksen puolella, kun se kaatui niin siirryin tänne.
    Kiva odotella lisää näistä ajoista.

    VastaaPoista
  5. Onnea 10-vuotiaalle! <3
    Ihana tarina blogisi takaa ja tuo että kävit kirjastossa lukemassa blogeja. :)
    Jään odottamaan viikon muita postauksia!

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea kymmenestä vuodesta! :)

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea kymppisynttäreiden johdosta <3 Sinulla on ihana blogi!

    VastaaPoista
  8. Onnittelut 10 vuotiaalle ❤ Hauska tarina sinun blogin alkuajoista 😄

    VastaaPoista
  9. Onnea,itsekin aloitin aikanaan bloggaamisen... Valitettavasti se loppui lyhyeen kuin kananlento... Kymmenen vuotta osoittaa kyllä sitkeä jaksamista.. Ilo seurata Täyttä elämää-blogiasi.. Kiitos 🌹

    VastaaPoista
  10. Onnea 10-vuotiaalle! Kauan olen sinunkin blogiasi seurannut, mutta en muista vuotta milloin tämän löysin. Kymmenessä vuodessa on paljon muuttunut. Minäkään en olisi uskonut, jos joku olisi silloin sanonut että laitan oman blogin ja teen siitä harrastuksen. Kuinka paljon tämä bloggaaminen antaakaan! Jatketaan samaan malliin toiset kymmenen vuotta!

    VastaaPoista
  11. Hurjasti onnea 10-vuotiaalle blogille ja toivon vielä monta antoisaa ja mukavaa blogivuotta sinulle lisää. Olen pitänyt itse viime kuukausina hiljaiseloa ja nyt istuin pitkästä, pitkästä aikaa omalle tietokoneelle ja päätin uppoutua toviksi blogimaalilmaan ja kurkkia vähän, että mitä kaikkea tänne kuuluu.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥