8.11.2017

Havukranssi videolla

Aioin jo viime talvena kuvata videon havukranssin teosta, mutta silloin 
en saanut sitä aikaan. Nyt kun kunta kaatoi naapuritontilta puita ja kävin
keräämässä vähän havuja maasta, päätin että nyt on video kuvattava jos tälle 
vuodelle sen aikoo tehdä. Aivan parhaita mahdollisia eivät nuo havut olleet, mutta
aika kivan niistäkin sai. Kranssipohjaksi kiedoin koivun oksia, siihen
löytyy oma ohjevideo, tosin pohjaa varten kranssin ei tarvitse olla niin paksu.
Pohjana voi tietysti käyttää myös valmiita, myytäviä kranssipohjia.

Kuvissa näkyy myös hylly, jonka sain toissapäivänä laitettua pikkueteisen
seinälle. Hylly oli vuosia tyttöjen huoneessa, mutta he eivät sitä enää halunneet
remontin jälkeen. Mietin sopivaa paikkaa hyllylle, samoin kuin parisen vuotta kaapissa
sopivaa paikkaa odottaneille Riviera Maisonin koukuille. Nyt pääsivät molemmat käyttöön :)




 ~Hannele~

13 kommenttia:

  1. Yksinkertainen havukranssi niin paras! Kaunis ja persoonallinen hylly! Ihanaa joulun odotusta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, ja siitä saa helposti monenlaisia muunnoksia :) Kiitos Ride ♥

      Poista
  2. Oi, miten kaunis havukranssi. Itsekin tein viikonloppuna, mutta lopputulos ei ollut ihan yhtä tasainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Tuolla tavalla nipuista tehtynä kranssista saa helpoiten tasaisen :)

      Poista
  3. Kaunis kranssi! :)
    Sopii kivasti hyllyyn!
    Kivaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Tuohon kranssia ei tosin voinut jättää, kun neulaset tippuu hyvin äkkiä jos kranssi on liian kauan sisätiloissa. Kuvauksen ajaksi vain laitoin tuohon :)

      Poista
  4. Oi miten ihana, mäkin haluun 😍 Ihanaa alkavaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin tekemään :) Kiitos, samoin sulle Jaana ♥

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥