18.11.2017

Adventtikattauksia vuosien varrelta

Eilen ostin kasan uusia puurokuppeja adventtikattauksia ajatellen ja illalla
aloinkin blogin arkistoista tarkistaa, milloin meidän perheessä on aloitettu tämä
adventtisunnuntain riisipuurokattaus-perinne. Vuosi oli 2012, joten nyt on jo kuudes joulu!

Alusta asti perinteeseen on kuulunut se, että adventtikynttilät palavat pöydässä ja joululaulut soivat.
Ensimmäisinä vuosina en valmistellut kattausta yhtään etukäteen, vaan kaikki syntyi sen tunteroisen
aikana, kun riisipuuro hautuu kattilassa. Nykyisin saatan jotain valmistella jo edellisenä päivänä.
Toisena jouluna olen ostanut nuo puurokupit, ja ne ovat olleet jokaisessa kattauksessa sen jälkeen.
Kaikki ovat edelleenkin aivan ehjiä vaikka olivat tosi edullisia ja jatkuvassa käytössä muutenkin!
Nyt halusin vähän jotain uutta, ja ostin kultareunaisia kulhoja puurokupeiksi.En varsinaisesti
mennyt niitä ostamaan, mutta sattuivat sopivasti silmään hyllystä eikä hintakaan päätä huimannut.

Nykyään tulee mietittyä noita kattauksia jo hyvissä ajoin kun kauppoja kiertelee.
Edelleenkin lopullinen ilme syntyy sinä tehdessä mutta jotain ennakkoajatuksia on.
Vielä haluaisin rustiikkiset keraamiset kulhot lisäksi, mutten ole onnistunut
löytämään sopivan kokoisia varsinkaan sopivaan hintaan. Etsintä jatkuu :)

Poimin jokaisesta kattauksesta yhden kuvan tähän koosteeseen. Ensimmäiseltä vuodelta
en löytänyt neljänneltä adventilta kuvaa, mutta tarkistin että silloin onkin ollut aatonaatto.
Voi siis olla että silloin on jäänyt väliin kun puuro on keitetty kuitenkin aattoaamuna.
Nämä ja muitakin kattausideoita löytyy kattauksia-tunnisteen alta.
Ehkäpä sinullekin löytyy sieltä joku vinkki joulun ajan kattauksiin :)


2016


2015


2014


2013


2012



Täällä satoi aivan mahdottomasti lunta illan ja yön aikana ja nyt taidankin siirtyä lumitöiden pariin!

Lumista lauantaita siis :)

~Hannele~

11 kommenttia:

  1. Aivan ihania kaikki! <3
    Kiitos inspiraatiosta ja ideoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina ❤ Ihana jos näistä saa vinkkejä omaan kotiin 😊

      Poista
  2. Kauniita kattauksia! Luonnonmateriaalit toimivat hyvinä koristeina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonmateriaaleista saa kyllä vaikka mitä kivaa, niitä voisi käyttää enemmänkin 😊 Kiitos!

      Poista
  3. Schleichin pikkueläimet voisivat käydä meille tänä vuonna. Hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä aivan huippuja, kun ovat niin aidon näköisä 😊

      Poista
  4. Ihanan upeita kattauksia, näistä saa heti inspiraatiota tulevaan adventtiin. :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥