28.6.2017

Yksityiskohta pihalla

Yksi meidän pihan yksityiskohdista on kukkalaatikko/katos,
jonka mies teki pari vuotta sitten minulle valmistujaislahjaksi :)
Idea lähti kärrynpyörästä, joka mies on tehnyt aitoa vanhaa mallina käyttäen.
Laatikko ja katos syntyivät tavallaan pyörän ympärille.
Laatikossa on neljä osiota, joista kahdessa on havut ja yhdessä kesäkukkia.
Tänä kesänä ostin enkelinsilmäpelargonit aiempien miljoonakellojen sijaan.
Yksi laatikko oli pari vuotta tyhjänä, mutta nyt keksittiin laittaa siihen aika
korkealla oleva pohja ja sen päälle samoja valkoisia kiviä, joita
käytin kivipurossa. Laitoin kukka- ja havulaatikoihin myös uuden,
ruskean värikatteen ja  nyt kokonaisuus on viimeistellympi.
Puuosat kaipaavat uutta käsittelyä vielä ja kivien päälle tulee
muutama isompi kivi tai muu koriste. Niin ja tuo maassa oleva
palkki kuuluu jonnekin ihan muualle, mutten alkanut
kokeilemaan siihen voimiani kuvausta varten :D









Tänään nautin vapaapäivästä ja nurmikko pitäisi taas leikata.
Malttaisi nyt vain olla satamatta :)

~Hannele~

8 kommenttia:

  1. Kaunis katos! Täällä nurmikko leikataan taloyhtiön toimesta, mutta pihamaalla riittää silti vaikka minkälaista hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nopeasti se sujui kun kahdestaan leikattiin :) Näin se on, ei tarvi olla suurikaan piha niin monenlaista hommaa riittää!

      Poista
  2. Kyllä on tosi kaunis kokonaisuus. Ihanat kukat ja kivet ym. kasvit.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥