11.12.2014

11

Tiistaina oltiinkin sitten Kokkolassa retkellä. Päivä sisältyi 
visuaalisen markkinoinnin kurssiin ja tutkailimme mm. näyteikkunoita :)
Kuviakin nappailin parissa paikassa, jotka sijaitsevat toisiaan 
vastapäätä vanhassa kaupungissa, Isollakadulla.

Täytyypä tähän lisätä vielä hauska sattuma, viime
vuonna juuri 11. luukusta löytyi kuvia Neristanista :D

Zinna on sisustusliike, joka myy mm. Lexingtonin, Gant Homen, 
Riviera Maisonin ja Nicolas Vahen tuotteita. Kaikenlaista löytyy
siis niin kotiin, pukeutumiseen kuin herkutteluunkin. Näin joulun alla 
tällaiset pienet puodit ovat kyllä vielä entistäkin tunnelmallisempia!
 










Zinnaa vastapäätä on Vanhan kaupungin ravintola, jonne pääsimme
tutustumaan vaikkei se ollut varsinaisesti auki juuri siihen aikaan.
Hyvän ruuan lisäksi  talo tarjoaa majoitusta kahdessa huoneessa
ja puitteet on upeat erilaisten tilaisuuksien kuten häiden järjestämiseen :)








Täällä alkaa koulupäivät olla finaalissa. Eilen oli viimeinen 
varsinainen koulupäivä, mutta muutamia koulujuttuja täytyy vielä 
ennen joulua tehdä. Ensi viikolla vietetään luokan kesken pikkujoulua 
loma-asuntomessualueella ja sitten onkin porukka kasassa seuraavan 
kerran toukokuussa. Haikeaa!

Touhukasta torstaita
~Hannele~

8 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttavan näköinen sisustusliike!! Unelma!! Ja nuo ihanaakin ihanammat joulunauhat/lahjanarut <3

    VastaaPoista
  2. Siitä onkin jo muutama viikko, kun Zinnassa kävin ja näköjään on tullut lisää joulua. Jännää miten en ole huomannut tuota kaunista sisäänkäyntiä, varmaan niin kiireellä menen sisälle... Ehdittekö käydä Joulutorilla? Ensi lauantaina on ihanat Kaarlelan museon joulumarkkinat, toivotaan ettei myrsky vie tavaroita mennessään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvasinkin tuon toiselta puolen katua, muutenhan siihen ei niin paljon kiinnitäkään huomiota kun malttamattomana menee ovesta :D Niin ja kuvasin vasta kun tultiin pois ;) Käytiin joulutorillakin pikaisesti, oli vain niin tosi kylmä (ja liian vähän vaatetta) ettei kauan tarettu siinä olla. Voi kun olis vielä sitä lunta! Toivotaan, ettei myrsky yllä Kokkolaan asti :)

      Poista
  3. On kyllä varmasti aivan unelma tuo liike! Kauniit ovat kuvasi taaskin.
    Käyhän osallistumassa blogini arvontaan!
    http://villejalupiineja.blogspot.fi/2014/12/arvontaa.html

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Vanhoissa taloissa se tunnelma on vielä jotenkin ihan eri kuin uudemmissa :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥