7.10.2013

Lukemista

 Ootteko innokkaita kirjaston asiakkaita?
Ite oon sellainen kausittainen kävijä, välillä
käyn viikoittain ja välillä tulee TOSI pitkiä taukoja.
Kun isoimmat oli pieniä, käytiin tosi paljon kirjastossa,
parhaimmillaan monta kertaa viikossa. Lapset käy paljon edelleen,
äiti vaan on vähän laiskempi. Vai oisko kiireisempi?
(Täällä ollaankin oltu pitkään kärkisijoilla lainaumäärissä per asukas)
Nykyään niitä pitkiä taukoja näyttää tulevan entistä useammin.
Tänään kuitenkin sain lähdettyä kun koulutehtävää varten
tarvitsin kirjoja. Mukaan lähti sitten tietysti myös muuta lukemista,
mm. kolmen suositun bloggaajan kirjat, ihania fiilistelykirjoja :)

Ilona Pietiläisen Talven Taikaa
Leila Lindholmin Pala kakkua ja
Linda Lomelinon Taivaalliset täytekakut





Illan päälle herkuteltiin broilersalaatilla ja lämpimillä patongeilla.
Unohtamatta muutamaa palaa suklaata ;)
~Hannele~

30 kommenttia:

  1. No joskus sitä tuli käytyä enemmän ja nyt jokin aika sitten kävin PIIIITKÄSTÄ aikaa (valokuvaus aiheisia kirjoja lainaamassa)... ja kuinkas kävikään!? Mun piti uusia kirjastokortti, koska oli jo liian vanhanaikainen :D

    Mukavia hetkiä noiden ihanien kirjojen parissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Taisi sitten olla vähän taukoa! Valokuvausaiheisia kirjoja täytyis tosiaan hakea minunkin :)

      Poista
  2. Suomessa tuli käytyä kirjastossa aika usein, mutta täällä Saksassa en ole käynyt vielä ensimmäistäkään kertaa... Ehkä pitäisi käydä, jos se kielitaito vaikka lähtisi siitä kasvamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan kirjastoja kuinka yleisesti muissa maissa, ei oo tullut ajateltua :) Ainakin teillä siellä on vähän eri valikoimat :D

      Poista
  3. AINA pitää olla lukemattomia kirjoja yöpöydällä. Nykyään se on unilääkkeeni: muutama sivu tai luku kivaa romaania ja sitten tulee uni. Jotenkin lukemalla pääsee irti omasta elämästä, huolista tai jos ajatukset kulkee ylikierroksilla.... Käyn ehkä kerran kuukaudessa kirjastossa ja otan koko kassillisen kirjoja, jotka sitten yritän ahnehtia valmiiksi ennenkuin tulee huomautus.

    Joskus innostun "asiapitoisista" kirjoistakin, sisustus-, käsityö-, tai vaikkapa ihmissuhdekirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite luin nuorena tosi paljon (kaikkea muuta paitsi koulukirjoja ;)) mutta nykyään ei tuu romaaneja luettua. Eräänkin kerran nukahdin kesken lukemisen, se on kyllä hyvä unilääke. Lähinnä nyt selailen lehtiä ja erilaisia kirjoja. Ja fiilistelen. Ehkä joskus myöhemmin tulee romaanit taas mukaan :)

      Poista
  4. Me käydään lasten kanssa paljon kirjastossa, mutta voisi käydä vielä useammin. Meillä on tuollainen pieni kaunis kirjasto, missä on onneksi suhteellisen hyvä valikoima. Noita kirjoja ei tosin ole, harmi... Pitäisi itsekin päästä niitä lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on myös panostettu kirjavalikoimaan varmasti keskimääräistä enemmän. Ja se on varmaan yksi syy suuriin lainausmääriin. Kirjoja varmaan kannattaa myös vinkata kirjastoille :)

      Poista
  5. Rakastan kirjastoja, tein postauksenkin meidän lähikirjastosta http://onnellinenoliivi.blogspot.fi/2013/06/kirjastossa-on-tunnelmaa.html :) Jo ennen lasta viihdyin tosi paljon kirjastoissa, nyt tulee käytyä muutaman kerran viikossa ja toivottavasti jatkossakin. Tuo lainaamasi kakkukirja on tosi kiva, toinen hyvä on Kakkujen kuningattaret, ruokatoimittajien bravuureita vuoden jokaiselle viikolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä käydä kurkkaamassa tuo postaus. Ja kiitos kirjavinkistä, katsonpa löytyykö sitä meidän kirjastosta :)

      Poista
  6. Mä käyn harvoin kirjastossa. Olen päättänyt että niin kauan kuin mulla on vielä töitä ja sitä myöten rahaa, ostan suurimman osan lukemistani kirjoista. Jonkunhan niitä täytyy ostaakin jotta kirjailijat sais rahaa ja jatkais kirjoittamista :-)

    VastaaPoista
  7. nyt on meneillään lukematon kausi,semmosta aalto-liikettä se minullaki:)välillä ahmin hirveesti kirjoja laidasta laitaan väliin vuosia,etten käy lähelläkään kirjastoa...

    VastaaPoista
  8. Liian vähän nykyään on tullut käytyä, ennen paljon enemmän. Kyllä pitäisi parantaa sen suhteen tapaa, kun se oikeasti on niin mukavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tosiaan lapset pitää onneksi huolta että meidänkin perheessä kirjaston palveluita käytetään. Mut useammin vois kyllä itekin käydä :)

      Poista
  9. Tulee käytyä kirjassa aika usein. Mieheni kanssa olemme kirjaston suurkuluttajia, luemme tosi paljon. Illalla se on parasta unilääkettä ja joskus ilta saattaa vierähtää aamupuolella, jos on mielenkiintoinen kirja kädessä.
    Ihana, että meillä on tällainen mahdollisuus.
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräskin yö on tosiaan jäänyt aika lyhyeksi kun ei ole millään malttanut lopettaa kirjaa keske, silloin kun kirjoja enemmän luin :)

      Poista
  10. Milloinkahan olisin viimeksi käynyt kirjastossa, ainakin vuosi on kulunut... Minä lukutoukka. Kaikki viimeisimmät kirjat lukematta. Onneksi ne eivät katoa mihinkään. Aika on mennyt johonkin muuhun. Lapsille on lukemista/luettavaa kotona, aikasta paljon kertynyt lastenkirjoja ja niitä tulee ostettua kirppareiltakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun meillä vanhimmat oli pieniä, olin useammassakin lasten kirjakerhossa ja kirjoja kertyi. Ei ole enää tullut juuri uusia ostettua mutta onneksi hyllyt notkuu niistä vanhoista. Sisältöhän niissä ei vanhene :)

      Poista
  11. Kirjasto on oiva paikka tutustua uutuuskirjoihin. Kesällä ihastuin kahteen opukseen niin, että ne palautettiin kiireen vilkkaa takaisin ja hankittiin ikioma tilalle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkin voi käydä :D Meidän pienessä kirjastossa on tosi hyvä valikoima, ja tilattua saa muualtakin jos ei omasta kirjastosta löydy :)

      Poista
  12. Vitsi toi Leila on hurmaava! Pitää kurkata nuo kirjat :)

    VastaaPoista
  13. Ennen tuli paljon käytyä kirjastossa,nykyisin tuskin koskaan. :( kiitos muistutuksesta, nyt koitan terästäytyä! :D ihania kuvia taasen!

    VastaaPoista
  14. Oih mitä kakku kirjoja!!! Pitäisi kyllä enemmän käydä kirjastossa - tehdä löytöjä, kauheeta sanoa, mutten edes muista milloin viimeksi olisi käynyt.

    VastaaPoista
  15. Itselläni on tuo Taivaalliset täytekakut-kirja ja se on ihan lemppari! Vesi tulee kielelle kun niitä kuvia katselee. Niin kauniita kakkuja ja paria olen jo päässyt kokeilemaankin. Yllättävän yksinkertaisia ne on vaikka kuvien perusteella ei välttämättä uskoisi. Ja ihan MAHDOTTOMAN herkullisia..nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lindan kuvat on aina ihan huippuja! Se noissa kakuissa on hassua ettei niitä kostuteta ollenkaan :O En oo vielä ehtinyt testaamaan ohjeita mutta jospa nyt syyslomalla ehtisin :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥