24.5.2026

Puutarhatalkoissa Kolilla

Viikolla ajelimme työkaverini kanssa pariksi päiväksi puutarhatalkoisiin Kolille,
Kolin Mattila-nimiseen majataloon. Nykyiset yrittäjät ovat kotoisin täältä meiltä
päin ja siksi meille tuttuja. Työkaverini on käynyt siellä useamman kerran talkoissa
mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta. Ajattelin houkutella kesän aikana miehenikin
mukaan, jäi nimittäin pihasaunakin testaamatta. Meidän edellisestä Kolin reissusta onkin jo
melkein kuusi vuotta aikaa. Kolin kansallispuiston alueella sijaitsevan Mattilan rakennuksen
omistaa Metsähallitus ja pihapiiri on kolmen polun risteyskohta, joten laajaa hyötytarhaa ja
 tunnelmallista pihapiiriä pääsee kuka tahansa ihailemaan. Tänä keväänä talkoolaiset ovat
kaivaneet esiin muutaman vuoden unohdettuna olleen yrttikehän, jossa on kahdeksan sektoria.
Niissä kasvaa tänä kesänä sekä kukkia että erilaisia yrttejä. Hyötytarhan muutkin pohjatyöt oli
tehty jo aiempina vuosina sekä aiemmin tänä keväänä. Joten meille jäi kevyemmät työt,
kuten mansikoiden ja muiden taimien istutus sekä kylvöt. Nurmikkokin päästiin leikkaamaan
ensimmäistä kertaa tälle kesälle. Illalla, helteisen päivän päätteeksi kiipesimme Kolin huipuille
 katsomaan auringonlaskua. Nukkumaan mennessä saattoi ihan kuvitella olevansa Vihervaaran
Anna tai joku muu tyttökirjojen hahmo. Ihan sellainen tunnelma huoneissa!

Sellaiset lyhyet sunnuntai-illan terveiset täältä ♥












♥ Hannele

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa ♥