19.8.2024

Heinäkuun muistoja

Heinäkuussa saatiin viettää yhteistä kesälomaa, käytiin viikon reissu Norjassa, vierailtiin
mm. Weteraanikonepäivillä ja Kannuksen Mäkiraonmäellä ja Lännen tilalla, suppailtiin, vietettiin
aikaa lastenlasten ja muun perheen kanssa, nautittiin lämmöstä ja kesäilloista.

Sillä tavalla hassu kesä, että me ei olla käyty uimassa kuin kerran, ja sekin tapahtui Norjan reissulla!
Yleensä ollaan käyty tuon tuostakin, mutta jotenkin se vain on nyt jäänyt. Pitäisikö se
aloittaa nyt syksyä vasten, niin kuin jotkut tekee ja jatkaa sitten läpi talven :D

Sen kesäloma teki, että se raotti jotain luovuuden lukkoja ja olen nyt loppukesällä
mm. tehnyt uudelleen tuttavuutta kamerani kanssa. Valokuvannutkin olen jonkin
verran, mutta viime aikoina on tullut kuvattua pieniä pätkiä videoita. Niistä olen
sitten koonnut muutamia videoita Youtubeen. Laitan yhden tuonne postauksen loppuun,
mutta pari muutakin uutta videota hetkistä löytyy Youtube-kanavaltani.
Toki siellä on aika paljon vuosien varrella kuvattuja, mutta kovin aktiivista siellä ei
ole muutaman viime vuoden aikana ollut :)












~Hannele~

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus. Parasta nuo hiehot. Pakastin mansikkani heti juhannuksen jälkeen. Viinimarjat viime viikolla. Video oli vähän liian pitkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minuakin maatalon tyttönä laiduntavat lehmät ja hiehot viehättää erityisen paljon. Vielä niitä onneksi näkee. Kiitos palautteesta, olen nyt vähän tarkoituksella tehnyt vähän pidempiä videoita. Niitä voi onneksi katsoa vaikka tuplanopeudella tai vain pätkiä sieltä täältä :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥