12.6.2022

Kesä on täällä

Edellinen postaus on niin talvinen, että on jo korkea aika siirtyä täälläkin kesätunnelmiin kun koululaisetkin ovat päässeet kesälaitumille. Meillä sai toiseksi nuorin nyt päättötodistuksen ja nyt meidän perheessä onkin enää yksi peruskoululainen. Parhaimmillaan meillä on ollut samaan aikaan kuusi 0-9-luokkalaista, joten onhan tämä outoa ja haikeaa! Nuorinkin menee jo seiskalle, joten alakoulun puolelle ei jää enää ketään. Vanhin lapsista meni eskariin vuonna 2004, (joka täällä on käytännössä osa muuta koulua) joten melkein 20 vuotta on meillä koulutietä jo asteltu ♥ Mutta niin se elämä kulkee eteen päin, ja tuntuu että vuodet kuluvat entistä nopeammin. Ensi viikolla vietämme hopeahääpäivää ja syksyllä meistä tulee mummu ja pappa ♥ Että pakko kai se on myöntää ettei tässä ihan nuoria enää olla :D

Pihalla kukkivat ensimmäiset itse kasvatetut tulppaanit. Kerran tai pari olen laitanut joitakin sipuleita, mutta nyt pääsin vihdoin nauttimaan kukista. Eilen instagramiin laitoinkin, että ehkä se minunkin viherpeukalo pikkuhiljaa siirtyy vähän laidemmas tuosta kämmenen keskeltä!



Kolmen edellisen kesän tapaan on tänäkin kesänä tulossa esittelyitä kivoista kesäkohteista. Seuraavaksi siis tulossa sellainen postaus, mutta siä odotellessa voitte kurkata täältä aiempien vuosien postauksia :)

Ihanaa kesää!

~Hannele~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa ♥