3.9.2021

Koskipuisto

Pyhäjoen taajaman läpi virtaa Pyhäjoki kahtena haarana, jotka yhdistyvät taas ennen laskeutumista mereen. Pohjoishaarassa on Hourunkoski ja sen rannalla Koskipuisto. Siellä kävimme viikonloppuna pojan kanssa, kun olimme geokätköilemässä. Puisto on kiva paikka retkeilyyn, polun päästä löytyy pari penkkiäkin vaikka eväiden syöntiin. Vastarannalla on myös penkit kivasti kallion päällä ja kota. Täytyy kyllä käydä sielläkin joskus vaikka makkaraa paistamassa.  Vähän veden aikaan padon yli ei tule ollenkaan vettä ja silloin yli pääsee jopa kävelemään vastarannalle jos rohkeus riittää. Mutta esimerkiksi toukokuussa käydessäni kuohut olivat todella vaikuttavat ja veden voima valtava. Nytkin oli sateiden jälkeen ihan mukavat näköiset kuohut. 

Puistossa on infotauluja, joissa kerrotaan kosken historiasta. Niistä löytyi nimiä mm. Langin kauppahuoneen ja Havulan kartanon historiasta. (linkit niistä kertoviin postauksiin) Monenlaista toimintaa on kosken partaalla vuosisatojen aikana ollut. Suosittelen käymään! 

Koskipuisto löytyy läheltä kasitietä, osoitteesta Niskantie 17, Pyhäjoki










Mukavaa viikonloppua!

~Hannele~

2 kommenttia:

  1. Oi että miten ihana paikka ja upeita kuvia.
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  2. Onpa komea koskipuisto!
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥