2.3.2020

Retkellä osa 7, Huhmarkallio

Kevättalven aurinko se taitaa olla, joka saa syksyllä hiipuneen retkellä-sarjan taas jatkumaan!

Täällä käynnistyi hiihtoloma, kylläkin vain lapsilla. Eilen lähdettiin miehen,  nuorimman pojan sekä
yökylässä olleen veljenpojan kanssa ulkoilemaan Ylivieskan Huhmarkalliolle. Edellisestä käynnistä
olikin jo vuosia aikaa! Joskus aikoinaan Huhmarissa oli myös hiihtohissi, mutta sekin puoli mäestä
on nykyisin pulkkamäkenä. Hurjat vauhdit siinä saikin ja ylös kiipeäminen oli aikamoinen urakka. 
Eivätpä pojat kovin montaa laskua sitten laskeneetkaan. Mäenlaskun jälkeen lähdettiin katsomaan 
makkaranpaistopaikkaa mutta se oli niin ruuhkainen, että käveltiin kurkkaamaan mikä tapahtuma oli 
parkkipaikan vieressä meneillään. Ja pojillapa sattuikin tuuri, kun siellä pääsi parilla eurolla 
ajamaan lasten moottorikelkalla. Jokilaaksojen kelkkailijat olivat järjestäneet hiihtoloman alkuun 
Lapsille kelkkailu tutuksi-tapahtuman. Tällä välin oli laavulle tullut tilaa ja kaivettiin repusta 
makkarat, kahvit, kaakaot ja kanelipuustit. Sää oli mitä mainioin, vaikka  aurinko paistoikin
pilviverhon takaa. Väkeä oli liikkeellä paljon, eikä ihmekään! Mutta sekaan mahtui mainiosti :)
Huhmarkallion alueella on mm. hiihtolatuja, maastopyöräilyreittejä, frisbeegolfrata. Lisätietoa löytyy 
kaupungin sivuilta täältä.  Nyt hiihtolomaviikolla siellä näyttää olevan monenlaista toimintaa
ja kahviokin on auki rinnemajassa. Hiihtolomaviikon ohjelmasta löytyy tietoa täältä.
Ihan ehdottomasti käymisen arvoinen paikka :)





Minulla on täällä meneillään harvinainen ilta, kun mies on iltavuorossa ja kaikki
lapset levittäytyneet ympäriinsä. Pari nuorimmaista on yhden yön leirillä, 3 seuraavaa
menivät isälle ja äidille yökylään ja vähän tekemään hommia ja vanhimmat ovat omilla teillään.
3 tunnin päiväunien jälkeen sain sentään käytyä parin kilometrin kävelylenkillä :D

~Hannele~

2 kommenttia:

  1. Tänään join kuumaa kaakaota terveyskeskuksessa, kun kävin siellä.Mutta ulkona se maistuis paremmalta kanelipullan kanssa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥