5.12.2019

Joulukuun 5. Riisipuuro-perinne jatkuu

Nyt oli kyllä ihan vähällä katketa perinne, mutta eipäs vaan!
Moni pidempään seuranneista varmaan muistaa, että meillä on jo vuosien ajan
ollut tapana keittää adventtisunnuntaisin riisipuuro ja kattaa pöytä kauniisti.
Ja silloin pöydässä palavat aina adventtikynttilät. Usein olen hankkinut kattausta
varten jotain uutta ja siinä on monesti ollut joku teemakin. Kattauksia löytyy täältä.
Lauantaina unohdin ostaa puuromaidot ja meinasin jo, että jätän puuron keittämisen
kokonaan väliin. Mutta kunhan kauppa sunnuntaina aukesi, lähdin kuitenkin hakemaan
maidot ja riisit. Kävi niin kuin kalentereiden kanssa, ei vaan voinut olla tekemättä :D
En itse ehtinyt kattaukseen paneutua eikä kruunukynttilöitäkään ollut neljää
kokonaista, mutta niin vain saatiin pieni juhlallinen hetki sunnuntaipäivään.
Tyttö laittoi pöytään valkoisen liinan, kattoi astiat ja taitteli servetit, haki vielä
pihakuusesta muutaman havunkin pöydälle. Ensimmäisen adventin kynttilä paloi
tällä kertaa yksinään. Tästä perinteestä on tainnut tulla lapsillekin tärkeä,
eihän sitä tiedä jos he jatkavat sitä aikanaan omissa perheissään, saapa nähdä :)





~Hannele~

4 kommenttia:

  1. Tällaiset perinteet ovat parhaita ja lapsille hyvin tärkeitä.
    Kaunis kattaus teillä jälleen ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä tosiaan näyttää tulleen tärkeitä ♥ Toki lapsissakin on eroja eivätkä kaikki ole välttämättä moksiskaan vaikka perinteet joskus katkeaakin :) Kiitos!

      Poista
  2. Tää on niin hieno perinne! ❤️ Kaunis kattaus

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥