12.7.2019

Kesäkohteita osa 8, Hailuoto

Tiistaina olimme päiväretkellä Hailuodossa. Kyselin instan stoorissa vinkkejä päiväretki-kohteista ja
yksi ehdotuksista oli Hailuoto. Monta vuotta olemme siellä aikoneet käydä ja päätimme että nyt
menemme! Itse olen käynyt Hailuodossa viimeksi melkein 30 vuotta sitten, lapset eivät ollenkaan 
eikä miehelläkään ollut muistikuvaa että olisi käynyt, korkeintaan ihan pienenä. Lähdimme siis 
matkaan kokoonpanolla minä, mies ja 2 nuorinta lasta. Emme ihan aamusta selvinneet liikkeelle vaan
olimme perillä Hailuodossa n klo 14. Koko retken kohokohta oli lapsille lauttamatka. Kesällä
lauttoja kulkee päiväsaikaan puolen tunnin välein, joten odottelua tuli mennessä vain n. vartin verran.
Tosin meidän auto taisi olla toiseksi viimeinen joka pääsi kyytiin. Odotteluun kannattaa erityisesti
ilta-aikaan varata aikaa koska kesällä väkeä on liikkeellä enemmän ja klo 20 jälkeen vuorot
harvenevat. Mennessä jonossa oleviin autoihin jaettiin esitteitä, josta löytyi lautta-aikataulut,
kartta ja  muuta infoa. Se olikin moneen kertaan käytössä päivän aikana.







Ajoimme ensin suoraan Marjaniemeen ja pidimme ensimmäiseksi evästauon. Marjaniemessä on
mm. majakka, kalastajakylä, hotelli, vierasvenesatama ja  ravintoloita. Luovon Puikkarissa myytiin
mm kahvia, matkamuistoja ja paikallisia käsitöitä kuten perinneneuletta, Luotolaista eli Tikkuria.
Luotsihotellin yhteydestä löytyy Metsähallituksen luontonäyttely, jossa meilläkin vierähti aikaa.
Siellä voi tutustua Perämeren maankohoamisrannikon luontoon ja Hailuodon kulttuuriperintöön.
Näyttelyssä oli myös "pienoismalli" 1858 rakennetusta Keskiniemen pookista joka on muutaman
kilometrin kävelymatkan takana. Oikeaa pookia emme tällä kertaa käyneet katsomassa vaan täytyy
joskus  mennä kunnon retkeilyvarustein Hailuotoon ja käydä sitten tutustumassa myös pookiin
sekä moniin luontopolkuihin. Hailuodossa on monia, monia kilometrejä erilaisia luontopolkuja,
joiden reitit löytyvät mm täältä. Marjaniemessä on esteetöntä lankkupolkua n. 800 metriä.
Sitä mekin kävelimme, mutta emme tällä kertaa lähteneet pidemmille luontopoluille.
Suurin osa päivästämme kului nimenomaan Marjaniemessä.
Oli muuten hauska huomata että syreeni ja juhannusruusu kukkivat saarella vielä täyttä päätä,
taitaa pohjoinen meri-ilma vaikuttaa, että kukkivat monta viikkoa myöhemmin kuin meillä.

Yksi tärkeä asia eli WC, oli ensin hukassa. Kysyin sitten infosta, josta löytyikin yksi ja neuvottiin
myös että satamassa olevassa huoltorakennuksessa on etupuolella veneilijöille ja karavaanareille
tarkoitetut lukolliset WC:t ja suihkutilat mutta rakennuksen takaa löytyy yleisessä käytössä oleva.
Siitä ei ollut missään minkäänlaista merkintää joten täytyy erikseen mainita tässä :)












Lintutorneja saarella on 4, käsitykseni mukaan 3 niistä on luontopolkujen varrella mutta yksi,
Kirkkosalmen torni oli tien varressa ja se taisikin olla elämäni ensimmäinen lintutorni johon minäkin
uskalsin kiivetä ihan ylös asti. Ensimmäiselle tasanteelle oli tehty rampit, jotta sinne pääsee myös
esim. pyörätuolilla. Siksi torni ei varmaan tuntunutkaan niin korkealta ja uskalsin kiivetä loput portaat :D

Muutamia paikkoja Hailuodosta jäi vielä kokematta, mm Kotiseutumuseo Kniivilä oli suljettuna.
Satuimme olemaan liikkeellä tiistaina ja se on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin klo 12-18.
 Myös Hailuoto Organum, soiva tilataideteos Ulkokarvossa jäi odottamaan seuraavaa vierailua.



Otimme retkelle mukaan omia eväitä ja ajattelimme että käymme päivän aikana kerran jossain 
syömässä. Nimenomaan saarella, jotta meistä jää sinne muutakin hyötyä kuin jätskirahat ym. 
Marjaniemessä oli ravintoloita mutta siinä vaiheessa ei ollut vielä nälkä. "Kirkonkylällä" 
ei huomattu ruokapaikkaa joten ajattelimme että syömme lauttaa odotellessa rannan grillillä.
Olimmekin sopivasti tuntia ennen lautan lähtöä rannassa ja ajattelimme että ehdimme helposti
syödä. Että normi grilli, ei muita asiakkaita: 10-15 minuuttia ja ruuat on valmiit. Mutta annoksissa 
menikin n. 40 minuuttia joten piti tosi nopeasti syödä ennen kuin lautta oli taas rannassa. Lapset 
ehtivät hätäisesti syödä hampurilaiset ja ottivat ranskikset mukaan autoon. Jos olisimme tienneet että
 annoksiin menee niin kauan, olisimme tilanneet ruuat kotipakettiin ja syöneet kaikessa rauhassa 
lauttamatkan aikana. No, vahingosta viisastuu ja ensi kerralla eri tavalla :)





Huomioitavia asioita:

-Hailuodossa on kuulemma runsaasti punkkeja, joten se kannattaa ottaa huomioon!
-Tänä viikonloppuna 12.-13.7. Marjaniemessä järjestetään Bättre Folk-festivaali
joten tämä viikonloppu ei ole ehkä paras mahdollinen ajankohta retkelle :)

Kivaa viikonloppua!

~Hannele~

12 kommenttia:

  1. Vau, mitä kuvia 😍 Tuolla olisi huippu päästä joku kesä käymään, kun pohjoiseen taas joku kerta kesäreissu suuntautuu 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hailuoto on kyllä sellainen paikka joka täytyisi jokaisen vähintään kerran nähdä. Nuorimmainen kysyi lauttamatkan jälkeen että onko tämä Ruotsia vai Suomea :D

      Poista
  2. Mä olen käynyt joskus 90-luvulla Hailuodossa, joten olisi todellakin aika päivittää tuo käynti! Me oltiin siellä jossakin maatilamatkailupaikassa yötä. Serkkuni käy usein Oulunsalosta Hailuodossa mustikkametsässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 90-luvun alusta taisi olla minunkin muistoni tuolta :) Mustikoita sieltä varmasti tosiaan löytyykin paljon!

      Poista
  3. Hailuoto on aivan ihana paikka. Olemme käyneet siellä muutaman kerran, mutta useammin pitäs käydä. Lapset oli vielä aika pieniä kun eka kerran käytiin. Oltiin ihan telttamajoituksessa, kuten muillakin reissuilla silloin 70-luvulla. Pari kesää sitten käytii viimeksi. Lähdettiin vähän extempporee liikkeelle ja perillä oltii samoin joskus iltapäivällä ja meillä oli jo kova nälkä. Ravintola Luoto oli vain silloin auki ja päivän lounasruokailu oli jo loppunut ja yllätys oli, ettei ravintolasta saanut tilattua ollenkaan listalta ruokaa. Palvelu yllä pelas ja sieltä opastettiin meidät kirkolle (ainoa ruokapaikka) syömään. Vatsa tuli täyteen, vaikkein ruoka mitenkään niin erikoista ollutkaan. Nuoriso tilas pitzaa, niin se oli kaupan pakastepitsaa, mitä sitten lämmitettiin. Muuten reissu oli kiva, tosin tuuli oli kova ja aika kolea. Harmi, jos siellä on nyt punkit riesana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telttamatkailussa on kyllä ihan oma tunnelmansa! Mielestäni Luodosta sai nyt lounasajan jälkeen listalta ruokaa, samoin Aavasta, mutta kummassakaan ei käyty kun oli siinä vaiheessa eväistä mahat vielä pullollaan :)

      Poista
  4. Viime kesänä kävimme Hailuodossa asuntoautolla ja ihastuttiin ihan tyystin:). Marjaniemessä oli tosi kiva vaellella hitaasti "poluilla" ja rannalla ja yövyttiin ihan lähellä puskaparkki-henkisesti. Bongailin erilaisia kasveja ja veneitä. Organumissa käytiin myös ja sen parkkiksella olisi myös ollut hyvä yöpymispaikka ja päivätupa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuntoautolla matkaillen Hailuodostakin saisi varmasti vielä enemmän irti :) Vierassatamassa oli karavaanarialue myös mutta tosiaan puskaparkkejakin on hyvin tarjolla :)

      Poista
  5. Missä Hailuodossa on puskaparkki? Olemme 4 lapsen kanssa lähdössä elänysreissulle asuntoautolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En noista puskaparkeista oikein paljon tiedä kun ei olla itse vaunilijoita, mutta kävin katsomassa yhdestä facebook-ryhmästä ja siellä oli mainittu että Potinhaminan parkkipaikalla joskus näkyy vaunuilijoita :) Mukavaa reissua!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥