26.12.2018

Joulun tunnelmia

Joulunalus oli kiireinen ja tuntui etteivät tunnit millään riitä. Vaikka itse kai sitä suurimman osan kiireestä tekee!
Jouluaatto-aamuna kiireen tuntu jäi kuitenkin taakse ja pääsin täysin siemauksin nauttimaan joulun tunnelmasta.
 Vaikka aattonakin riittää aina ohjelmaa ja puuhaa, se on erilaista kuin muina päivinä, eikä tarvitse kiireellä tehdä.

Jouluaaton ohjelma menee vuosi vuodelta suunnilleen samalla kaavalla:
Aattoaamuna herään aina aikaisin, ja kuuntelen kynttilän valossa radiosta Manteleita joulupuuroon-ohjelmaa.
Nautin hiljaisesta hetkestä ennen kuin muu perhe herää.  Kinkku paistetaan aina aattoa edeltävänä yönä ja nostan
sen jossain vaiheessa pois uunista. Riisipuuron keittelen niin, että sitä syödään joulurauhan julistuksen aikoihin.
Kun viimeisetkin heräävät, syödään joulupuuro ja lapset koristelevat illalla sisään tuodun joulukuusen. Sitten on
päivän mittaan ohjelmassa joulusauna, jouluateria, hautausmaalla käynti ja joulupukki. Muuten leppoisaa oleskelua,
mahdollisesti vielä joku joulumuistaminen läheisille ja pelailua. Tänä vuonna sauna lämmitettiin jo edellisenä iltana
ja joulupukin käynnin jälkeen nukahdin sohvalle. Jäi siis hautausmaalla käynti väliin. Jouluaamuna heräsin joulukirkkoon.
Jos se joskus on jäänyt väliin, on se harmittanut koko joulun. Tänä jouluna olen nukkunut päiväunet joka päivä,
maksellut univelkoja. Huomenna onkin jo palattava töihin mutta muu perhe saa viettää vapaita pidempään 

Aattoaamun puurolle katettiin perinteiset joululasit vuosien takaa. Ne on oltava aina jouluaattona pöydässä.
Jouluaterian kattausta en ollut ehtinyt suunnitella ja laitettiin tyttöjen kanssa vain paljon kynttilöitä pöytään.
Meitä oli 11 henkeä syömässä, joten kannettiin olohuoneesta pöytä jatkoksi, jotta saatiin kaikki mahtumaan :)












~Hannele~

2 kommenttia:

  1. Minustakin on mukava seurata aina samaa kaavaa jouluna, joka kulkee aika paljon samaa rataa kuin sinullakin. Joulupuuro, joulurauhan julistua, sauna, kirkko, illallinen, lahjat..kuusi ja kattaus jo aatonaattona. Hyvää Uutta Vuotta 2019!

    VastaaPoista
  2. Niin äkkiä se joulu taas meni. Siksi sitä onkin niin kiva tunnelmoida koko joulukuun alku. Ihania jouluntunnelmahäivähdyksia kuvissasi on. :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥