3.12.2018

3. luukku, ensimmäisen adventin puurokattaus

Joulukalenterin lisäksi on toinenkin perinne. Vuodesta 2012 asti on adventtisunnuntaisin
 katettu pöytä nätiksi riisipuuroaamiaiselle. Enimmäkseen kattaus toteutuu sen tunnin aikana kun
puuro kattilassa hautuu. Joskus olen värkännyt jotain ennakkoon ja silloin tällöin hankkinut
kattausta varten jotain uutta. Niin kuin viime vuonna nuo kultareunaiset puurokupit.
Eilisen kattaus oli hyvin yksinkertainen, puurokupit, kangasservetit, kullan väriset lusikat ja
jalalliset lasit. Koristeena käytin tuijaa. Sain ystävältäni pari pientä tuijaa, joita oli kaupan
pihalla jaettu ilmaiseksi. En laittanutkaan niitä sellaisenaan ulos vaan olen käyttänyt
koristeena ja askartelussa. Ja vielä riittää materiaalia myöhempääkin käyttöä varten :)
Perinteisesti puuron syönnin aikana palavat adventtikynttilät, jotka tällä kertaa laitoin
lasi/metallijalkaan. Koristeeksi laitoin sammalta ja tuijan oksia. Olen aina ollut arka käyttämään
sammalta tai muuta syttyvää kynttilöiden alla, mutta kun tämä paloi valvonnan alla niin rohkenin laittaa.
Haaveilen riittävän pitkästä pellava-tai paksusta puuvillaliinasta keittiön pöydälle.
Minulla on tällä hetkellä muutama lakana, joita käytän liinana mutta ne ovat aina vähän rutussa.
Jospa ennen joulua raaskisin hankkia yhden kunnon pöytäliinan :)







Iloa uuteen viikkoon!

~Hannele~

16 kommenttia:

  1. Tyylikästä, kauniit valokuvat. Teillä luodaan kivoja perinteitä. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmeli ♥ Joulu onkin perinteiden aikaa, silloin monet perinteet tuntuu erityisen tärkeiltä :)

      Poista
  2. Oi, miten kaunis kattaus ja nuo kultareunaiset puurokupit ovat ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa ♥ Ne on kyllä ihanat, eikä maksaneet montaa euroa kappaleelta :)

      Poista
  3. Kaunis kattaus! On kyllä todella mukavaa kun on jonkinlaisia jouluperinteitä. :) Meillä on perinteeksi muodostunut mm. se, että vasta itsenäisyyspäivänä sytytämme ikkunoihin kyntteliköt, aattoaamuna syödään riisipuuro ennen kuin joulurauha julistetaan ja käydään perheen kanssa yhdessä hautausmaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Meillä jouluvalot syttyy yleensä ensimmäisen adventin aikaan, mutta siinä on joustoa molempiin suuntiin :) Aattoaamun puuro, joulurauhan julistus ja hautausmaalla käynti kuuluu täälläkin jouluun ♥ Ja jouluaamun joulukirkko!

      Poista
  4. Käyppä Regionline-sivustolla, siellä Kodin tarvikkkeet -osiossa joku myy kahta pellavaliinaa 50:llä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoititkohan niitä Jokipiin liinoja? Sellaiset löysin mutta ovat liian lyhyitä :( Lyhyempiä meillä jokunen onkin, mutta tuohon 220 cm pöytään ei tarpeeksi pitkää :/

      Poista
  5. Kattaus on puoli ruokaa pitää kyllä paikkansa - ja ehkäpä siksi meillä ei ruoka aina maistukaan niin herkulliselta;)
    Nuo tuijan oksat ovat suloisia ja herkkiä - ja tuo adventtikynttelikkö ihana. Meidän perinteinen adventtikynttelikkömme hajosi viime vuonna ja olen etsiskellyt sen tilalle uutta vaan eipä tunnu löytyvän kaunista valmiina.
    Ihanaa joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Siksiköhän se ruoka meilläkin on useimmiten maultaan niin tavallista? :D Voi ei, toivottavasti löydät mieluisen hajonneen tilalle! :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥