26.8.2018

Venetsialaisviikonloppu

Niin se on kesä virallisesti ohi ja venetsialaiset vietetty.
Eilen olin lasten kanssa illan Kalajoella, mies meni mieluummin koirien kanssa metsälle :)
Ensin käytiin pyörähtämässä uudessa Ostoskylä Raitissa, jossa en ollutkaan aiemmin käynyt
vaikka se jo toukokuussa avattiin. Illan aikana Sunbowling-keilahalli tarjosi muutaman tunnin ajan 
ilmaista hohtokeilausta ja tokihan me käytiin se hyödyntämässä. Illalla vielä katsottiin upea ilotulitus!

Tänään käytiin vähän retkeilemässä miehen ja kahden nuorimman kanssa.
Harvakseltaan geokätköillään ja sen avulla ollaan löydetty monta uutta
laavua lähialueelta. Tämän päivänenkin laavu olisi jäänyt ilman kätköilyä
löytämättä. Itse geokätkö oli tällä kertaa kyllä niin piilossa ettei sitä löydetty
mutta herkulliset eväät tuli kuitenkin pannulla paistettua. Kesken kaiken
alkanut vesisadekaan ei haitannut kun nuotiopaikka oli suojassa.
Matkan varrella pysähdyttiin myös hauskassa pienessä "röllimökissä" 







Venetsialaisista alkaa minulla aina kynttilät palamaan,
ja voi sanoa että nyt on virallisesti syksy :)

~Hannele~

3 kommenttia:

  1. Vaikka päivät ovat vielä mukavan lämpimiä on illoissa jo syksyn tuntua. Kynttilät tuovat ihanaa valoa pimeneviin iltoihin!

    VastaaPoista
  2. Kyllä se syksy vain tulee, vaikka päivät ovat olleet vielä ihanan lämpöisiä. Illan kosteus tuntuu, ja pimeys tulee aikaisemmin.

    VastaaPoista
  3. Syksy saapuu ja ihanaa on viileät ilmat sekä villasukat... mukiin tuota pannukahvia <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥