18.5.2016

Yksinäiset yhteen :)

Löytyykö teiltä parittomia sukkia? 
Niin meiltäkin!
Meillä pariaan etsivät sukat on säilytetty yhdessä paikassa,
enimmäkseen monitoimikorissa tai vastaavassa.
Halusin sukille jonkun nätimmän korin, se kun kuitenkin 
on aina näkyvillä. Jonkin aikaa olen silmäillyt kaupoissa 
hyllyjä löytääkseni juuri sopivan säilyttimen ja eilenpä sellainen
  tupsahti eteen Kärkkäisellä. Ja ihan täytyy teillekin se jakaa,
oli nimittäin hinta-laatusuhde kohdallaan. Mukavan jämäkkä canvaskori,
yläreunassa metallituki kankaan sisällä eikä kuosissakaan ole valittamista. 
Ja hintaa alle 6 euroa. Näitä koreja näytti verkkokaupassa olevan vain 
settinä, tämä on neljästä pienin. Mutta liikkeessä myytiin ihan yksittäin.

Tavoitteena olisi saada kodarista pikkuhiljaa kaikin tavoin toimivampi
ja silmälle miellyttävämpi. Tällaisilla pienillä asioilla projekti etenee
hitaasti mutta varmasti. Tehdään arjesta kauniimpaa :)





Kivaa iltaa!
~Hannele~

13 kommenttia:

  1. Kaunis kori! Meillä on lähes mahdottomuus löytää kahta samanlaista sukkaa ja joskus onkin kerhoaamut haastavia kun toinen kerholaisista haluaisi että sukat on pari-paria.. Tämän kerholaisen lisäksi taitaa mies olla ainoa jolla sukat on aina samaa väriä - hänellä kun on vain mustia sukkia.. :) Jos yhteen sukkaan tulee reikä, en koskaan heitä ehjää menemään ja siksipä niitä parittomia niin paljon onkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä heitän molemmat parit pois jos toiseen tulee reikä. Yleensä se toinenkin kyllä on lähes puhki. Isot tytöt pitää monesti eriparisukkia, muut aika harvoin :) Mutta sukat on kyllä ikuisuusongelma muuten, niitä sais kantaa joka kauppareissulla niputtain jos meinais ettei koskaan mene hermot :D

      Poista
  2. Onpas kivan näköinen ja tosi edullinen:-)

    VastaaPoista
  3. Ei meillä ole parittomia sukkia. Mä en kertakaikkiaan tajua tätä parittomien sukkien ongelmaa, joka ilmenee käsittäkseni useassakin huushollissa. Kun sukat jalasta ottaessaan niputtaa yhteen ja laittaa ne nippuna pyykkikoriin ja nippu avataan kun sukat tungetaan pyykkikoneeseen, niin sukat eivät voi kadota, koska vastoin yleistä uskomusta, pyykkikone ei käytä ravinnokseen sukkia vaan sähköä :-)

    Mutta kiva kori joka tapauksessa, voisin säilyttää tuollaisessa jotain muuta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta arvaappa tuleeko meillä 7 lapsen sukat niputettuna pyykkiin :D Niitä löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista, siksi jotkut sukat saattaa odottaa pariaan korissa pitempäänkin. Osa vain 1-3 koneellisen verran kunnes pari löytää tiensä puhtaan pyykin koriin :)

      Poista
    2. Nojoo...ehkä 7 lapsen kanssa voi olla pieniä haasteita ;-) Yhden lapsen äitinä mä selvisin niputuskouluttamisesta kunnialla, kahden lapsen kanssa ois voinu olla jo ylivoimaista.

      Poista
  4. Hyvän näköinen kori! Meillä ei parittomia sukkia vielä ongelmaksi asti ole ollut, mutta oisko paljon helpompi heittää sukat rummusta tuollaiseen koriin ja etsiä sieltä parit aina aamuisin (lue: inhoan lajitella sukkia) ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään ihan älytöntä määrää ole, mutta riittävästi :D Joka kerta pyykkiä lajitellessa kaadan tämän korin ja etsin pareja just pesusta tulleille :)

      Poista
  5. Meillä on sukkaongelma, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, on ratkaistu niin, että ne laitetaan koneeseen pareittain sellaisilla rumilla mutta kätevillä nipsuilla yhdistettynä. Ja voi kuinka helppoa sukat on nostaa nipsusta roikkumaan narulle. (Meillä ei ole kuivausrumpua.) Joo. Lasten kanssa on ongelma kyllä se, että ne ei aina tule pyykkiin niputettuina. Mutta kovasti yritän sitäkin asiaa opettaa jo eskari-ikäisestä alkaen. Että eiköhän ne joskus opi, ekaluokkainen osaa jo hyvin.
    Nätti kori, passais meillä vaikka olkkariin ja miks ei kodariinkin.:)

    VastaaPoista
  6. Sain tästä sun postauksesta inspiraation järjestellä kodaria ja tein siitä bloggauksenkin. :D
    Meillä nuo sukat on yleensä jossain pienessä kasassa ja siitä sitten niitä yhdistelen. Olen kyllä ostanut monta vuotta sitten jo sellaisia sukkanipsuja, mitkä laitetaan jo pesuun mennessä sukkiin (pareihin) kiinni, mutta eipä ne paljon siellä rasiassa auta. :D

    VastaaPoista
  7. Kummallista miten noita yksinäisiä sukkia aina vaan löytyy vaikka pesukoneeseen tulee mielestään laitettua molemmat ;) Hyvä idea sukkien säilytykseen :) Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  8. Hei. Sukkanipsut on meidän perheen pelastus. Jokainen laittaa oman värisen nipsun sukkiin ennen pyykkikoriin laittoa. Koneesta helppo virittää sukat kuivumaan ja kuivat lajitella omiin kaappeihin... :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥