21.2.2016

Sunnuntaiaamuna

Amerikkalaiset pannarit on sellainen herkku,
joka sopii sunnuntaiaamuun kuin nakutettu. 
Lähes aina niitä tehdäänkin nimenomaan sunnuntaina,
vaikkei toki ihan joka sunnuntai. Siksipä ohje ei 
ole vielä jäänyt päähän. Siispä googletin aamulla kännykällä
ja otin ensimmäisen ohjeen joka vastaan tuli. Näitä ollaan
aiemmin tehty yhdellä jos toisellakin ohjeella, mutta 
lopputuloksessa ei ole kummoistakaan eroa.
Hyviä ne on näköjään aina, reseptistä riippumatta :)

Amerikkalaiset pannukakut

Suurenna ohjetta tarpeen mukaan

1 kananmuna
2 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1 rkl voisulaa


Riko kananmuna kulhoon.
Lisää maito, kuivat aineet ja lopuksi rasva.
Ohjeessa oli, että anna taikinan turvota hetki
jääkaapissa mutta minä en kyllä antanut :)

Paista voissa lettupannulla molemmilta
puolilta. Älä laita liikaa taikinaa, koska
pannukakut kohoavat reilusti paistettaessa.

Herkuttele hillon, erlaisten siirappien tai esimerkiksi 
Nutellan kanssa. Herkkua!






Rentoa sunnuntaita!

~Hannele~

6 kommenttia:

  1. Ei ole tullut kokeiltua, vaikka joskus jonkun pannukakkureseptin jemmasinkin jääkaapin oveen.. :)

    VastaaPoista
  2. Pannukakkua tulee kyllä tehtyä aina välistä. Ihan parasta kermavaahdon ja hillon kanssa .)

    VastaaPoista
  3. Kivan pulskia pannukakkuja! Itse olen tehnyt pannarin aina uunissa, mutta se onkin ollut ihan suomalainen:)
    Noita taidankin kokeilla.

    VastaaPoista
  4. Amerikkalaisia pannareita ei ole kyllä koskaan tullut tehtyä. Herkun näköistä! :)

    VastaaPoista
  5. Amerikkalaiset pannukakut. Ne on niin kertakaikkisen hyviä. Vähän vaahterasiirappia ja mustikoita kyytipojaksi, niin muuta ei tarvita :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥