9.11.2015

Viljaton ja kananmunaton britakakku

Blogiringin ja GoGreenin kampanjassa on
päästy kolmanteen ja viimeiseen osaan.
Aiemmat kampanjapostaukset löytyvät täältä ja täältä.
Tällä kertaa aiheena ovat herneet ja pavut ja päätin kokeilla
jotain, mistä en aiemmin ollut kuullutkaan. Nimittäin
jauhojen korvaamista pavuilla ja kananmunatonta marenkia,
jossa valkuaisen tilalla käytetään kikherneiden lientä!

Viljaton ja kananmunaton Brita-kakku

Pohja:
0,5 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
0,5 dl ruokaöljyä
1 tl vaniljasokeria
1 dl omenasosetta
2,5 dl mantelijauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa


Valuta ja huuhdo pavut. Sekoita yhteen pavut, sokerit, öljy ja omenasose.
Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan.
Kaada taikina n. 15x25 cm vuokaan leivinpaperin päälle ja paista
175 asteessa n. 30 minuuttia.


Marenki:
1,5 dl kikherneiden nestettä
1,5 dl sokeria (mielellään siro)
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 tl omenaviinietikkaa

Vaahdota kikherneiden nestettä n. 5 minuuttia. Lisää joukkoon
vähitellen sokeri ja vaahdota vielä 5 minuuttia. Lisää vaniljasokeri ja
etikka loppuvaiheessa. Levitä marenki leivinpaperin päälle vuokaan.
Anna kuivua uunissa 90 asteessa 3 tuntia

Jos tästä haluaa myös maidottoman, voi täytteeseen käyttää
maidottomia, vaahtoutuvia kermoja mutta
  laitoin itse saman täytteen kuin isänpäiväkakkuun.
Flora vispiä, flora vanillaa, tuorejuustoa, valkosuklaata
ja minttukrokanttisuklaata. Britakakku on siitä kiva,
että täytteissä vain mielikuvitus on rajana!






Yhteistyössä Gogreen



Muidenkin bloggaajien postauksia tämän kampanjan tiimoilta
pääsette lukemaan  kampanjasivulta. Minulle ainakin
tuli paljon uutta tietoa ja uusia vinkkejä kampanjan kautta :)

~Hannele~

6 kommenttia:

  1. Tämäpä mielenkiintoinen resepti - saattaa nimittäin olla edessä viljattoman ruokavalion kokeilu! Mikä ei juuri innosta, sillä rakastan ruisleipää;)

    VastaaPoista
  2. Tuo on kyllä kokeilemisen arvoinen resepti varmadti :)

    VastaaPoista
  3. Näitä olen etsiskellyt viimeaikoina enenevissä määrin. Viljaton on päivänsana meidänkin huushollissa! :) Kiitos siis tästä

    VastaaPoista
  4. Näyttää kyllä hyvältä. Täytyypä laittaa muistiin jos joskus sattuu tarvimaan tai muuten vain haluttaa kokeilla.. :)

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää:). Mielenkiintoinen resepti:)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥