28.1.2010

Kortteja ja keksejä :)

Muutaman kortin sain värkkäiltyä,
enempi pitäis tehä, tai kohta joutuu
turvautumaan kaupan kortteihin
mm. lasten mennessä kavereiden synttäreille...
Ihan selvästi jo kesä mielessä :)




Pikkuleipiäkin tehtiin, tai minä tein taikinan ja
3- ja 5- vuotiaat pyöritteli onnessaan :)

Ohje Pipareista pitsikakkuun-kirjasta.
Ohjeessa oli että 24 kpl tulee, minä tein reilu 30 kpl
ja silti ne oli aika valtavia joten vielä kärsii
pienentää mun makuun.
SUKLAALIMPPUSET
2 kananmunaa
3½dl sokeria
150g maitosuklaata sulatettuna
(laitoin yhden Pandan levyn, 130g)
1 1/4dl öljyä tai sulatettua margariinia
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
5 dl vehnäjauhoja
Koristeluun:
tomusokeria
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Taikinasta tulee jäykkää.
Anna taikinan levähtää hetki jääkaapissa. Pyöritä taikinasta
palloja ja litistä niitä vähän (me litistettiin liikaa) Kieritä palat
hyvin tomusokerissa ja aseta uunipellille. Paista 200-asteisessa
uunissa n. 10 min. Anna jäähtyä ja siivilöi ohuesti tomusokeria
pikkuleipien päälle siten etteivät halkeamat peity.
Minä ripottelin tomusokeria vaan pinnalle paiston jälkeen,
ihan riittävän makeita olivat ilman tomusokerissa kierittelyäkin :)




9 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia alla! Minulla on huvilalla kolme samanlaista kulhoa kuin löysit kirppikseltä. Ensin ostin vaaleanpunaisen nettikaupasta, se oli yllättäen paljon pienempi kuin olin kuvitellut. Sitten löysin Tokmannilta vaaleansinisen isomman ja lopulta kirppikseltä vihreän. Tiedä sitten mitä kaikilla tulee tehtyä :-)

    VastaaPoista
  2. Oi nam! Ihanan näköisiä keksejä ja hauska nimi. Mietinkin, että mitä keksejä ostaisin ensi viikolla juhliin. Taidankin tekostella tuollaisia :)

    VastaaPoista
  3. Meillä kans vanhempi poika tykkäisi aina leipoa vaan niistä ei tahdo oikein tulla mitään! tahtoo mennä taikinat suuhun! :) näitä pikkuleipiä voisi kyllä joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  4. Nyt sain tieskan pelittää ollut kasiviikkoa epäkunnossa onneksi saatii paljon oaljon kuvia talteen...

    VastaaPoista
  5. Mukavia kirppislöytöjä olet sinäkin tehnyt. Tuo kulho on kyllä must.
    Maukkaan näköisiä pikkuleipiä. Täällä kun käyn, niin rupeaa tekemään mieli makiaa, ha ha.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Nuo oli kyllä aika näppäriä tehä, kun ei tarvinu edes vatkainta käyttää! Uus kulhokin tuli testattua samalla, pari kappaletta samanlaisia lisää ei ois pahitteeksi :)

    VastaaPoista
  7. nättejä kortteja <3 varsinkin ylin on todella herttainen.

    VastaaPoista
  8. Kiitos, ylin kortti on minunkin suosikki :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥