9.7.2014

Terveisiä Visbystä

Nyt on nähty kaunis ja aurinkoinen Visby, ruusujen kaupunki!
Olimme kahden siskoni ja siskontytön kanssa Visby-risteilyllä
joka kestää 2 vuorokautta ja laiva on yhden päivän perillä Visbyssä. 
Päivän aikana ehti hyvin kiertää kehämuurin ympäröimän vanhan
kaupungin ja shoppaillakin kaikessa rauhassa. Valmiita bussiretkiäkin
olisi ollut tarjolla mutta me kiersimme kaupunkia omatoimisesti.
Siskot olivat käyneet Visbyssä jo aiemmin mutta itse olin ensimnmäistä
kertaa. Oli kyllä kaunis paikka ja säätkin olivat kohdillaan!
Tunnelma kaupungissa oli todella leppoinen, ihmiset istuivat piknikillä
nurmikoilla ja makoilivat riippumatoissa joita oli laitettu rantaan.
Tuli tunne, että nämä ihmiset todella nauttivat olostaan siellä! 
Joskus olisi mukava kiertää Gotlantia laajemminkin omalla autolla, silloin
kannattaisi mennä laivalla Ruotsiin ja sieltä toisella laivalla Visbyhyn.
Kuvia siis tulossa varmasti useamman postauksen verran :)
 







Aurinko hellii taas, nautitaan siis :)
~Hannele~

5.7.2014

Villa Kalajoki, Tupakeittiö

Jatketaanpa tupakeittiöön.
Villa Kalajoen pohjaratkaisu oli valmiiksi aika avara mutta
eteisestä vielä poistettiin yksi pieni seinän pätkä ja eteisen ja
olohuoneen välinen aukko korotettiin. Sen lisäksi eteisen ja olohuoneen
väliseen seinään tehtin pyöreä ikkuna. Se antaa avaruutta ja samalla
tuo ihan pienen ripauksen merihenkisyyttä tilaan. Tupakeittiössä
on korotettu, viisto katto. Meillä oli syksyllä ensimmäisessä jaksossa
valaistuksen kurssi ja siitä innostuneena halusimme kohteeseen valaistuksen
suhteen jotain erityistä. Käytimme useammassa tilassa epäsuoraa
valoa ja tupakeittiössä se toteutettiin ns. saalinkivalaistuksella, jossa
lednauhasta tuleva valo heijastuu katon kautta tilaan. 
Kaksi hiekkaseinää on ollut messuilla kovasti puheenaiheena,
ne ovatkin ihan uniikit ja tekniikka tänne kehitelty.
Maalari ensin vähän epäili meidän ideaa mutta alkoi sitten
kiltisti toteuttaa :D Ja hyvät seinät tulikin!
Seinissä on ensin Tikkurilan Tunto Hieno, siihen on puhallettu hiekka
päälle ja pohjan kuivuttua pintaan on telattu mattalakka.
Ja hiekka myös pysyy seinässä eikä lähtenyt hiomallakaan
rapisemaan lattialle. Keittiön kalusteet ja ruokapöytä,
kuten kaikki muutkin talon kiintokalusteet ovat puusepän valmistamia.





Tietoja:
Villa Kalajoki, Kalajoen loma-asuntomessujen kohde nro 25
Rakennuttaja: Wesain Oy
Pintamateriaalien, valaistuksen ja sisustuksen suunnittelu:
Kalajoen ammattiopiston sisustusneuvojaopiskelijat
Tupakeittiön sisustus:
Hiekkaseinät (ja muukin maalaus): Maalausliike J. Keski-Korpi
Lattia koko talossa. Tarkett Starfloor Click 50
Kiintokalusteet ja ruokapöytä: Matti Sydänmetsä
Takka:  Jøtul
 Jääkaappi, liesi ja yhdistelmäuuni: Gorenje
Sohvapöytä: Tila&Ihme
Aura-sohva, Sara-tuolit, Cubio-tuolit ja matot: Isku Kokkola
Candeo- ja Lambada-valaisimet: Innolux
Aava-tyynyt, lattiavalaisin ja kello:  Trendo Ylivieska
Verhot ja muut tekstiilit:Sisustusneuvojaopiskelijat
(kolmen naisen tiimi meidän luokalta) Annalan kankaista
Puupöllit: Opiskelijat
Betonituotteet: Made dy EDLA
Kattaustekstiilit: Pisadesign


Tämä päivä kulutetaan tiiviisti kotona ja huomenna lomalle :)
~Hannele~


4.7.2014

Villa Kalajoki, kodinhoitohuone

Tänään on mun osalta viimeinen messupäivä. Itsekin olen
ehtinyt tutustua aina tauoilla muutamiin messutaloihin ja jos
vielä alkupään 10 ehdin tänään vilkaista niin sitten on kaikki nähty.
Niistä laitan varmasti myös parhaita paloja tänne.
Kodinhoitotilasta muutama kuva. Se onkin aika simppeli
tila, ei juurikaan ylimääräistä. Moni messuvieras on kysellyt 
kodinkoneita ja ne löytyvät liukuovien takaa. Tilassa on siis
kaksi isoa liukuovea, jotka kiinni ollessaan peittävät koko seinän.
Toisen takaa löytyy pesuhuone ja toisen takaa pesukone, kuivausrumpu
ja talotekniikkaa. Ulko-ovesta pääsee terassille ja paljuun :)






Tietoja:
Villa Kalajoki, Kalajoen loma-asuntomessujen kohde nro 25
Rakennuttaja: Wesain Oy
 Pintamateriaalien, valaistuksen ja sisustuksen suunnittelu:
Kalajoen ammattiopiston sisustusneuvojaopiskelijat
Lattialaatta: Laattatukku, Metal Stone Brown 10x10
Kattopaneeli: E.T. Listat Keisaripaneeli
Kiintokalusteet: Matti Sydänmetsä
Kupariset ovenpielet: Peltikas
Kodinkoneet: Gorenje
Kivaa perjantaita!
Psst. Kaksi yötä, ja pääsen siskojen kanssa
parin päivän lomalle, suuntana Visby!
Harvoin tulee loma näin hyvään saumaan,
näin kiireisten viikkojen ja kuukausien jälkeen todella tervetullut :)
~Hannele~

3.7.2014

Villa Kalajoki, pesuhuone ja sauna

Pesuhuoneessa ja saunassa saa messuvieraiden kanssa aikaan
paljon keskustelua.Koko talosta löytyy pieninä annoksina
kuparia ja eniten juuri pesutiloista. Siellä kuparilla leikiteltiin myös
ovenpielissä! Paljon kommentteja saa kuparinen suihku,
saunan kiuas ja kivet sekä erityisesti kiukaan taustaseinä,
joka on aitoa katajaa. Lisäksi lattia saa todella paljon
kommentteja joka ainakin minulle oli yllätys. 
Kuparin väristä suihkua saatiin etsiä pitkään
ja vihdoin se löytyi Styledesign-nimisestä verkkokaupasta.
Pesuhuonetta valaisee valopaneeli, jossa pleksin takana
on päivänvalon väristä lednauhaa. Luulipa sitä muutama
messuvieras kattoikkunaksikin :)











Tietoja:
Villa Kalajoki, Kalajoen loma-asuntomessujen kohde nro 25
Rakennuttaja: Wesain Oy
 Pintamateriaalien, valaistuksen ja sisustuksen suunnittelu:
Kalajoen ammattiopiston sisustusneuvojaopiskelijat

Suurin osa materiaaleista hankittu Rautapohjasta
Lattialaatta: Laattatukku, Metal Stone Brown 10x10
(seinälaattaa en nyt muista)
Kattopaneeli: E.T. Listat Keisaripaneeli
Suihku: Styledesign
Kiuas: Tulikivi, Sumu
KatajaSeinis: Jadeca
Kupariset ovenpielet: Peltikas
Saunatekstiilit: Pisadesign
Pyyhkeet: Trendo
Henkarit: Hay (ostopaikkaa en tiedä)
Katon seinät kuusipaneelia ja lauteet tervaleppää.
Saunan ovesta en muista nyt valmistajaa mutta
pronssin värinen ja Rautapohjasta hankittu :)

Ja eikun messuille taas!
~Hannele~





1.7.2014

Villa Kalajoki, vierashuone

Jatketaanpa kierrosta, vuorossa toinen makuuhuone,
joka voi toimia vierashuoneena, työhuoneena, kirjastona,
lastenhuoneena... Sängystä tehtiin sohvamainen parisängyn 
ja tämän mukana automaattisesti tulleiden päätyjen ja tyynyjen avulla. 
 Tässä huoneessa on koko talon ainoat tapettiseinät :)



Tietoja:
Villa Kalajoki, Kalajoen loma-asuntomessujen kohde nro 25
Rakennuttaja: Wesain Oy
Pintamateriaalien, valaistuksen ja sisustuksen suunnittelu:
Kalajoen ammattiopiston sisustusneuvojaopiskelijat
Vierashuoneen sisustus:

 Tapetti ja kuparivalaisin: Trendo Ylivieska
Vaatekaappi: Matti Sydänmetsä
Sänky, Kepeä-senkki, K-tuoli ja matto: Isku Kokkola
Belle-valaisin: Innolux
 Pöllötyynyt: PisamaDesign
Verhot ja muut tekstiilit:Sisustusneuvojaopiskelijat
(kolmen naisen tiimi meidän luokalta) Annalan kankaista
Puupölli: Opiskelijat
Betonituotteet: Made dy EDLA


Tällä viikolla on jalat ja selkä koetuksella kun päivät seisoo
esittelemässä mutta hyvä palaute palkitsee :)

~Hannele~