17.4.2024

Maaliskuun muistoja

 Puhelimelta maaliskuun muistoja. Talvilomaa, pari telttailuyötä (joista yritän saada aikaiseksi
postaukset erikseen) ja pääsiäinen. Ja siinä välissä hyvin tavallista arkea :)






~Hannele~

9 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat. Tuo alin kuva on suorastaan taianomainen. Tekisi mieli kokeilla ulkona yöpymista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Suosittelen kyllä kokeilemaan, mekin testattiin ensimmäistä kertaa ikinä talvitelttailua 😊

      Poista
  2. Jäin vain miettimään kun olen parinkymmenen vuoden ajan seurannut kymmeniä blogeja säännöllisesti, niin olen huomioinut että niin moni on lopettanut blogin ja osa on harventanut julkaisujaan. Lisäksi monet blogien sisällöt ovat muuttuneet tyhjänpäiväisiksi. Tulee ikävä vanhoja hyviä aikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämähän avasi vähän enemmän ajatuksiasi, kuin aiempi kommentti :) Ymmärrän että se harmittaa, mutta tosiasiahan on että elämäntilanteet vuosien ja varsinkin vuosikymmenien varrella muuttuvat eikä se voi olla vaikuttamatta myös blogeihin. Meilläkin on tämän 16 vuoden blogihistorian aikana syntynyt nuorin lapsi ja kahta nuorinta lukuunottamatta lapset ovat lentäneet pesästä. Monenlaista elämäntilannetta on siis mahtunut vuosien varrelle meidänkin perheessä. Todella moni bloggaaja on siirtynyt kokonaan Instagramiin ja sinne tulee itsekin vähän enemmän päivitettyä, etenkin stooreihin. Mutta kyllä minullakin on ikävä vanhoja hyviä aikoja :)

      Poista
  3. Upeat kuvat ja maisemat sekä yksityiskohdat! Missä tuollainen Mustolan pirtti on? Talvitelttailua olen harrastanut joskus partiolaisten kanssa puolijoukkueteltassa, mutta muuten tuollaisessa pienemmässä en (eikä kyllä houkuta yhtään, vaikka kuva onkin kaunis).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Mustolan pirtti on Ylivieskassa, lähellä Törmäjärveä ja Törmälän leirikeskusta. Pirttiä ylläpitää Löytyn kyläyhdistys :) Oli kyllä hauska kokemus, ekat talvitelttailuyöt ikinä. Etukäteen jännitti mutta valittiin tähän harjoitteluun sellaiset paikat, jossa pääsee lämpimään jos yöllä tulisikin kylmä. Hyvin selvittiin :D

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥