24.6.2020

Meidän juhannus ja uusi grilli

Yhteistyössä Preeco

Meidän juhannus sujui rennoissa merkeissä. Juhannusaattona viimeiset kotityöt, punasen heran keitto
 (koska ilman sitä ei juhannus tule) ja grillailua. Iltasella päätettiin lähteä miehen ja nuorimmaisen
kanssa "mehtämökille" saunomaan. Muutama tunti siellä oltiin ja saunottiin pitkän kaavan mukaan.
Saunomisten välissä ajeltiin kylpytakit päällä muutaman kilometrin päähän järvelle uimaan. Yöuinti
on ihan maagista, noustiin järvestä kellon lähentyessä puolta yötä ja ajeltiin takaisin saunomaan.
Kotiin tultiin vasta ennen kolmea aamuyöllä, kuin nuoriso konsanaan :)
Lauantaina olimme juhlimassa lasten serkun lakkiaisia, olikin mukava nähdä monia läheisiä pitkästä
aikaa erikoisen kevään jälkeen. Niin ihana kun asiat palaavat pikkuhiljaa entisille raiteilleen, vaikka
varovaisuuteen onkin edelleen syytä. Sunnuntai-iltapäivälle olin varannut grillattavaa ja nuoriso kävi
 ostamassa vielä kassillisen lisää joten uusi kaasugrilli joutuikin silloin ihan kunnolla testiin.
 Pari kertaa olimme aiemmin grillanneet vähän pienempiä määriä. Sunnuntai-iltana pelattiin pihalla
nostalgista 10 tikkua laudalla, enpä muista sitä pelanneeni sitten lapsuusaikojen!

Sain uuden grillimme pari viikkoa sitten Preecon nettikaupasta. Kyseinen yritys ei ollut minulle
entuudestaan tuttu, ennen kuin he ehdottivat tätä yhteistyötä. Erittäin monipuolinen nettikauppa
heiltä löytyi, kun lähdin sitä selaamaan. Valikoimassa on tuotteita niin kotiin, pihalle kuin
harrastuksiinkin. Meillä on ollut pitkään haaveissa kaasugrilli ja muitakin kategorioita selattuani
päädyin tilaamaan kaasugrilleistä mallin, jossa on 4+1 poltinta. Kun on paljon väkeä, on
grillattavaakin kerralla paljon ja kaikki tila on tarpeen. Olen haaveillut nimenomaan tuollaisesta,
jossa on myös sivupoltin. Siinä voi helposti keittää vaikka perunoita tai paistaa lätyt jälkkäriksi.
Kunhan saadaan joskus tehtyä se kunnollinen kesäkeittiö, niin ulkoistetaan kesiksi koko ruuanlaitto!

Grillin saapuminen meille jäi ainakin pitkäksi aikaa mieleen, sen kanssa sattui nimittäin hauska
kommellus: Olin perjantaina laittanut tilauksen menemään ja maanantaina iltapäivällä soitti yksi
kilometrin päässä asuva tuttu, että postin rekka on tuonut heille minun nimelläni olevan paketin,
näyttäisi grilli olevan! No, mies oli iltavuorossa eikä poikiakaan ollut kotona joten ei muuta kuin
peräkärry auton perään ja  naisvoimin hakemaan isoa ja painavaa pakettia. Loppu hyvin, kaikki
hyvin, onneksi sattui menemään tutulle pihalle niin ei paketti päätynyt pidemmälle seikkailulle :D 












Lähdemme vielä iltauinnille, jota onkin tullut harrastettua tänä kesänä paljon.
Yleensä olen itse uinut vain muutamia kertoja heinäkuun lopulla mutta nyt
olen uinut jo monen monta kertaa vaikka ollaan vasta kesäkuussa. Ihana kesä ♥

~Hannele~


1 kommentti:

Kommenttisi ilahduttaa ♥