12.4.2013

Merellisiä muffinsseja

Merenranta-henkiseen muffinssien koristeluun
löysin Lidlistä hauskoja simpukkakonvehteja.
Hiekaksi laitoin Digestive-murua jonka alla
käytin tartuntapintana sulatettua valkosuklaata.
Mulla on tapana piilottaa muffinssien sisään
aina jotain, tällä kertaa kokeilin Susu-paloja.
Laitetaanpa tämä käyttämäni perusohje vaihteeksi
uusintana ettei aina tarvi aukaista linkkiä
saadakseen ohjeen käyttöön :)

MUFFINSSIT
12 kpl
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl maitoa/vettä
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
75 g margariinia/voita
Vaahdota munat ja sokeri, sekoita kuivat aineet ja lisää ne
vaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Lisää lopuksi sulatettu
rasva lusikalla sekoittaen. Annostele muffinivuokiin
ja paista 200 asteessa 15-20 min.









Sitten vähän asiaa blogiringistä jossa olen virallisesti 
mukana tästä päivästä lähtien
Blogiringin on perustanut Liemessä-blogin Jenni ja
sen tarkoituksena on kerätä yhteen blogeja ja helpottaa
yritysten ja blogien tekemää yhteistyötä.
Blogirinkiin kuuluvat blogit säilyvät siis itsenäisinä.
Bloggaajat itse päättävät mihin lähtevät mukaan
ja voivat tehdä yhteistyötä yritysten kanssa 
myös itsenäisesti. Muutaman yhteistyöpostauksen olen
tehnyt aiemmin ja niissä on tunniste blogiyhteistyö.
Mutta tosi paljon helpottaa jos joku viisaampi
hoitaa neuvottelut, ja huolehtii että kaikki
menee oikein ja lakipykälien mukaan.
Ja plussaa tässä on myös blogiringin bloggaajien 
yhteisöllisyys, tapaamiset ja muut tapahtumat :)

Jatkossa sellaisista postauksista joissa
blogirinki on mukana, löytyy tämä logo.





Mukavaa viikonloppua 
~Hannele~

20 kommenttia:

  1. Oi joi... mistä keksit noita ihania herkkuja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon varmaan jossain jotain vastaavaa koristelua nähnyt, sitten ne ideat kehittyy kun näkee jotain sopivaa :D

      Poista
  2. Wau, onpa hienoja! Miltähän näyttäs jos valkosuklaan värjäis vaaleansiniseksi tai turkoosiksi ja muuten laittaa samallailla? :) tuli vaan mieleen, mut on nuot nuinki hyvännäkösia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa että näyttäis tosi hyvältä! Kermavaahtoahan voi myös käyttää siihen :)

      Poista
  3. Oi miten ihania muffinnsseja! :D Oikein palio onneja sulle ku pääsit tuohon blogirinkiin mukkaan! :) Se tuo varmasti mukavia juttuja ja kamppanjoita mukana! :) Tulipa eka kertaa ommaan tietosuuteenki tuo blogirinki, en oo kuullu enkä törmänny ikkää. Nyt varmasti löytää taas iiiihania blogeja sieltä jota seurata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saikku! Tuo blogirinki onkin aika vasta perustettu joten pikkuhiljaa se leviää ihmisten tietoisuuteen :)

      Poista
  4. Hurmaava idea! Täytyy ehdottomasti kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja aika helppokin vielä! Luulen että jossain välissä kokeilen ideaa myös kakkuun :)

      Poista
  5. Nuo simpukat on niin herkkuja, tykkään niistä, nam:-)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana koristeluidea:). Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  7. Hauska idea! Nuo on on niin herkullisia nuo simpukat! Liian herkullisia!

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on tosiaan semmosia ettei niitä voi kaappiin varalle ostaa vaan just silloin kun tarvii :D
      Kiitos!

      Poista
  8. No jopas taas kiva idea! Makosaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  9. Tosi hyvä idea! Ja ah varmasti NIIN herkullisia!! :)
    xx J

    VastaaPoista
  10. Nam... näyttää liian hyvältä ollakseen totta, hyvä idea ja varmasti herkkua! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  11. Ihan huippu idea, oon ihan innoissani!! Rakastan kaikkea karibiahenkistä, mutta aina ongelmana ollu samaan teemaan sopivat jälkkärit. Ihanaa, nää menee kokeiluun!! :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥